Kuva: Lauri Kujanpää

Jouni Hynynen kehuu Nightwish-johtohahmon työtahtia: "Veti ykkösellä biisit sisään"

14.05.2021 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kotiteollisuus julkaisi tänään perjantaina uuden Jumalattomat-albumin, jolla koskettimia soitti Nightwishin Tuomas Holopainen.

Kotiteollisuus julkaisi tänään perjantaina uuden Jumalattomat-albumin, jonka ensimmäinen single Herttarouva kuultiin helmikuussa.

Yhtyeen johtohahmo Jouni Hynynen, 51, on iloisissa tunnelmissa helsinkiläisen ravintolan rantaterassilla ja polttelee savuketta. Laulaja-kitaristi on erittäin tyytyväinen juuri julkaistuun albumiin.

- Jos miettii tuota meidän tuotantoa, niin varsinkin kolme viimeisintä levyä ovat olleet helvetin onnistuneita. Varsinkin tämä viimeisin, Hynynen kehuu Voice.fi:n haastattelussa.

- Kun biisit sai kuulla ensimmäistä kertaa miksattuna, niin sitä ajatteli, että nyt on jotain hienoa käsissä. Minua hieman pelotti alussa, sillä olin juuri tehnyt Maanalaisen Armeijan levyn ja sitten pitikin alkaa säveltämään materiaalia Kotiteollisuudelle. Jostain ne kappaleet kuitenkin kumpusivat.

Pienia hankaluuksia levyn tekemiseen toivat lähinnä materiaalin runsaus sekä sanoitusten löytäminen.

- Tajusimme viime kesänä, että meillä on todella paljon kappaleita ja sitten aloin miettimään, että mitä niissä oikein sanon? 17 levyä on tehty ja tuli sellainen tunne, että kaikki on kerrottu. Piti odottaa niinkin myöhään kuin laulujen nauhoittamiseen, että ne sanoitukset löytyivät. Yhtäkkiä kaikki tuntuikin taas kivalle ja helpolle. Mutta hemmetti, että sitä konetta piti käynnistellä.

Loppuviimeistelyn aikana harmaita hiuksia tuotettiin varsinkin miksaaja/tuottaja Mikko Karmilalle.

- Siinä oli sellaista, että halusin loppumetreillä vielä muutella asioita eikä Mikko oikein siitä tykännyt. Ne oli kuitenkin muutettava, että lopputulos olisi parempi.

Levyä tehtiin hyvin rauhassa, sillä koronapandemia pyyhki kokonaan Kotiteollisuuden aikataulut. Levy-yhtiökään ei deadlineja antanut.

- Meillä kävi viime keväänä niin, että levytyssopimus oli katkolla. Laitoin hätääntyneen meilin levy-yhtiölle ja kävin pyörähtämässä toimistolla. Sieltä tulikin viesti, että tehkääpä levy ja sanoin, että itse asiassa olemme jo tekemässä sitä. Jos levy-yhtiö olisi antanut kenkää, niin olisimme joka tapauksessa jotakin kautta julkaisseet albumin.

- Tähän albumiin olemme käyttäneet kaikista levyistä eniten aikaa, sillä kiirettä ei ollut. Koronapandemia kun tyhjensi kalenterin, niin aikaa oli ja toiminta oli hyvinkin rentoa. Siinä tuli esimerkiksi sellaisia hetkiä, että pidetäänpä vapaapäivä ja mennään vaikka saunaan.

Kiteeläinen muusikko saapuu studioon

Kuten monella edelliselläkin Kotiteollisuus-albumilla, koskettimet Jumalattomat-levylle soitti Nightwishin Tuomas Holopainen.

- Kun olimme heinäkuussa matkalla Tikkalaan treenaamaan, niin rumpalimme Jari Sinkkonen oli Tuomaksen luona kylässä ja haimme hänet sieltä. Tuomas sanoi, että meitsi on vähän niin kuin nyt työttömänä, niin voisin tulla mukaan, jos tarvitsette.

- Laitoin Tuomakselle demot matkaan ja sanoin, että keksi näihin jotain. Tuomas sitten keksi ja tuli studioon soittamaan.

Hynynen kehuu haastattelussa Holopaisen työtahtia.

- Se oli tyyliin ykkösellä biisi sisään. Samalla häneltä tuli hyviä ideoita ja ehdotuksia. Esimerkiksi Jumalattomat-kappaleen lopun pianomelodia tuli täysin Tuomakselta, sillä itse olin ajatellut siihen kitaraa. 

Hynysen mielestä koskettimet tuovat musiikkiin lisää herkkyyttä, mutta niitä on osattava käyttää viisaasti - varsinkin kun kyseessä on Kotiteollisuuden materiaali.

- Ne koskettimet tuovat aina herkkyyttä lisää ja sen näkee myös studiossa. Biisi kuulostaa heti dramaattisemmalta, kun siihen lisätään koskettimet. Tärkeintä on aina löytää se kappale, johon ne sopivat.

Holopainen on usein esiintynyt Kotiteollisuuden keikoillakin. Hynynen ei vielä uskalla luvata, nähdäänkö Nightwish-muusikko tulevaisuudessa lavalla lappeenrantalaisen kanssa.

- Treenamme keikkoja varten parin viikon päästä ja asiasta pitää neuvotella. Olisihan se mahtavaa, jos Tuomas ehtisi välillä mukaan.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: 50-vuotias Jouni Hynynen pelkää vanhenemisessa vain yhtä asiaa: "Sitten olen pinteessä!"

Lue myös: Kotiteollisuus ja levy-yhtiö joutuivat vääntämään uudesta singlestä - "Meni suorastaan tappeluksi"

Lue myös: Mari Perankoski ja Jouni Hynynen eivät sensuroi huumoriaan - paitsi kahdessa asiassa

Kilpailut

Uusimmat