Kuva: Handout

Iron Maidenin uusi albumi julkaistaan syksyllä - "Fanit tulevat yllättymään"

20.07.2021 10:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtye julkaisi viime viikolla uuden kappaleen.

Metallijätti Iron Maiden kiusoitteli fanejaan useamman viikon ja julkaisikin lopulta uuden kappaleen, joka on yhtyeen ensimmäinen julkaisu kuuteen vuoteen. The Writing On The Wall -nimeä kantavan kappaleen ovat kirjoittaneet yhtyeen kitaristi Adrian Smith ja laulaja Bruce Dickinson

3. syyskuuta fanit voivat jälleen riemuita, sillä silloin Iron Maiden julkaisee 17. studioalbuminsa Senjutsu. Kappalelista näyttää seuraavalta:

1. Senjutsu
2. Stratego
3. The Writing On The Wall
4. Lost In A Lost World
5. Days Of Future Past
6. The Time Machine
7. Darkest Hour
8. Death Of The Celts
9. The Parchment
10. Hell On Earth

- Olemme todella innoissamme tästä albumista. Äänitimme sen vuoden 2019 alussa, kun pidimme taukoa Legacy-kiertueelta ja totta kai pandemia viivästytti asioita. Uskon, että varsinkin pari kappaletta ovat niin erilaisia, että fanit tulevat yllättymään - toivottavasti hyvällä tavalla", Dicksinson kertoo tiedotteessa. 

Iron Maiden käynnistää kiertueensa kesäkuussa 2022 Hyvinkään Rockfesteiltä.

The Writing On The Wall -kappaleeseen pääset tutustumaan alta tai tästä.

Lue myös: Iron Maiden yllätti faninsa - julkaisi kuuden vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia

Lue myös: Iron Maidenin uutuuskappale herättää mielipiteitä - "Odotin jotain aivan muuta"

Kilpailut

Uusimmat