Kuva: Handout

Nightwish valmistautuu tuleviin keikkoihin - "Niin jännittävää"

26.07.2021 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nightwish esiintyy Suomessa muutamalla festivaalilla sekä omalla keikallaan Kaisaniemessä.

Nightwish esiintyy Suomessa kesän aikana Kuopiorockissa, Qstockissa sekä omalla jättikeikallaan Kaisaniemessä Helsingissä.

Yhtye on aloittanut harjoitukset tulevia keikkoja varten ja julkaisikin kuvan kulissien takaa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Myös Nightwish-laulaja Floor Jansen on julkaissut materiaalia harjoituksista. Videolla Jansen kertoo olevansa innostunut tulevista keikoista sekä tämän hetkisistä harjoituksista.

- Olemme aloittamassa Nightwishin harjoitukset ja tällaisista jutuista on kulunut pitkä aika. Näyttää niin jännittävältä ja hauskalta, Jansen muun muassa sanoo videolla.

Nightwish on lupaillut visuaalisesti näyttävää show’ta, putken ikihittejä ja tuoreimman keväällä 2020-julkaistun kaksiosaisen Human. :||: Nature. -albumin isoimpia kappaleita.

Näet Jansenin videon alta tai tästä.

Marko Hietala jätti Nightwishin vuoden alussa, joten bassoa yhtyeessä soittaa nyt Jukka Koskinen.

- Nightwish soitti minulle asiasta ja tietenkin olin heti mukana. Tapasimme, pidimme koesoiton ja se oli siinä, Koskinen kertoi striimikeikkojen alkutilaisuudessa.

Koskinen on aluksi sessiojäsen, joka soittaa tulevilla keikoilla. Koskinen soittaa ainoastaan bassoa ja eikä aio laulaa. Koskisen mukaan tulevalla kiertueella lauluosuudet hoitavat tutusti Floor Jansen sekä Troy Donockley.

- En ole korvaamassa Markoa eikä kukaan voi tehdä niin. Olen täällä omana itsenäni auttamassa bändiä, jotta bändi voi soittaa kiertueensa. Marko teki varmasti ison päätöksen ja kunnioitan häntä suuresti. Marko on legenda, Koskinen jatkoi.

Lue myös: Nightwishin jättikeikka aikaistuu yhdellä päivällä - 'Tapahtuman luonteelle sopivampi ajankohta'

Lue myös: Nightwishin Floor Jansen esiintyi soolokeikalla - tarjolla oli mielenkiintoinen settilista

Kilpailut

Uusimmat