Kuva: Handout

Johanna Kurkelan ja Nightwish-muusikoiden Auri-yhtye julkaisi uuden singlen - kuuntele The Valley

30.07.2021 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtyeen toinen albumi julkaistaan 3. syyskuuta.

Johanna Kurkelan sekä Nightwish-muusikoiden Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn muodostama Auri julkaisi tänään toisen singlensä The Valley 3. syyskuuta ilmestyvältä albumilta II – Those We Don’t Speak Of.

- The Valley on oodi kotiinpaluulle. Kyse on asioista, joita kannattaa odottaa pitkään ja kaikista tiellä olemisen ihmeellisistä välietapeista. Kun kuljeskelet tien päällä, miksi et kirjoittaisi siitä pientä laulua pitämään sinulle seuraa, muusikot kertovat.

Auri sai alkunsa jo kymmenen vuotta sitten, mutta debyyttialbuminsa kolmikko julkaisi vasta 2018. Yhtyeen musiikissa ovat vahvasti läsnä Johannan, Tuomaksen sekä Troyn yhdessä jakamat havainnot ja kokemukset elämästä, sekä yhteiset kiinnostuksen kohteet, kuten elokuvat, kirjat ja luonto.

Tuleva albumi on äänitetty Petraxilla Hollollassa Tero ”TeeCee” Kinnusen johdolla, ja masteroinnista vastaa Minerva Pappi (Waudio). Rummuissa kuullaan Nightwishistakin tuttu Kai Hahto.

Kokoonpano:

Johanna Kurkela – laulu, viulu, alttoviulu, koskettimet

Tuomas Holopainen – koskettimet, taustalaulu

Troy Donockley – kitarat, busuki, mandoliini, irlantilainen säkkipilli, tinapilli, aerophone, kehärumpu, laulu, koskettimet

Voit kuunnella The Valley -kappaleen alta. Jos video ei näy, paina tästä.

Juttua korjattu 30. heinäkuuta: Otsikko.

Lue myös: Nightwish-muusikoiden ja Johanna Kurkelan Auri-yhtye julkaisi uutta musiikkia - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat