Kuva: Duncan Bryceland / AOP

Nikki Sixxin sooloyhtye julkaisee uutta materiaalia syksyllä

29.08.2021 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Mötley Crüen johtohahmon toinen yhtye, Sixx: A.M. julkaisee albumin 22. lokakuuta.

Uutisoimme aikaisemmin, että Mötley Crüe -yhtyeen basisti ja johtohahmo Nikki Sixx, 62, julkaisee uuden elämäkertakirjan tänä syksynä.

The First 21: How I Became Nikki Sixx -kirjassa Sixx käy läpi sitä, kuinka hän muuttui Frank Ferannasta pahamaineiseksi rokkariksi. Frank Feranna oli Sixxin syntymänimi, jonka hän halusi nuorena aikuisena muuttaa. Feranna ei tuntenut isäänsä ja asui paljon isovanhempiensa luona, kun hänen äidillään oli omat ongelmansa. Lopulta Feranna löysi musiikin ja loppu on rokin historiaa

Sixxin toinen bändi Sixx: A.M. aikoo julkaista syksyllä, tarkemmin 22. lokakuuta, Hits-kokoelman, joka sisältää bändin tunnetuimpia kappaleita vuosien varrelta. Samalla kuullaan kuusi täysin uutta biisiä. 

Albumi julkaistaan kolme päivää sen jälkeen, kun kirja on tullut markkinoille.

Sixx: A.M. perustettiin vuonna 2007 ja sen ensimmäiset albumit toimivat soundtrackeina Sixxin kirjoittamille kirjoille The Heroin Diaries ja This Is Gonna Hurt.

Uuden levyn kunniaksi Sixx: A.M. jakoi This Is Gonna Hurt -albumin Skin-kappaleesta uuden version, jonka voit kuunnella alta tai tästä.

Lue myös: Nikki Sixx julkaisee syksyllä uuden kirjan elämästään - "Tarina, jota ette ole kuulleet"

Lue myös: Nikki Sixx on tehnyt musiikkia Sixx: A.M -yhtyeelleen - "Kesästä tulee mahtava"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat