Kuva: AOP

The Rolling Stones jakoi videon ensimmäiseltä keikalta ilman Charlie Wattsia - "Me soitamme sinulle"

22.09.2021 15:15 - Roy Kokkonen

Yhtye omisti keikan edesmenneelle rumpalilleen.

The Rolling Stones soitti maanantaina ensimmäisen keikkansa rumpali Charlie Wattsin poismenon jälkeen. Watts menehtyi 80-vuotiaana 24. elokuuta. Yhtyeen laulaja Mick Jagger, 78, jakoi keikalta koskettavan videon, jossa bändi muistelee ystäväänsä. 

– Tämä on ensimmäinen kiertueemme 59 vuoteen ilman Charlie Wattsia. Me kaikki ikävöimme Charlieta. Me kaipaamme häntä bändinä, me kaipaamme häntä ystävinä, sekä lavalla että sen ulkopuolella, Jagger kertoo yleisölle.

Yhtye omisti keikan Wattsin muistolle.

– Me soitamme sinulle, kitaristi Keith Richards sanoo.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kyseessä oli yksityiskeikka, joka toimi lämmittelynä pian alkavalle 13 keikkaa kattavalle Yhdysvaltain kiertueelle. Yhtye esiintyi miljardööriliikemies Robert Kraftin omistaman New England Patriots -jenkkifutisjoukkueen kotistadionilla Foxborough'ssa Massachusettsissa.

Jo ennen Wattsin kuolemaa kerrottiin, että terveysongelmista kärsinyt rumpali jättää kiertueen välistä. Samalla ilmoitettiin, että hänen tilallaan rumpuja soittaa pitkäaikainen ystävä Steve Jordan

Steve Jordan soitti maanantaina ensimmäisen keikkansa Rollareiden kanssa. (kuva: AOP)

Lue myös: The Rolling Stones muuttaa kuuluisan kielilogonsa edesmenneen rumpalin muistoksi

Lue myös: The Rolling Stonesin rumpali Charlie Watts, 80, on kuollut

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat