Kuva: All Over Press

Nirvanan Nevermind-levyn kannessa esiintynyt mies vaatii ikonisen kuvan sensurointia

27.09.2021 16:15 - Iiro Myllymäki

Vauvana kanteen kuvattu Spencer Elden haastoi aiemmin bändin oikeuteen ja kokee tulleensa hyväksikäytetyksi.

Nirvanan Nevermind-albumin julkaisusta tuli juuri kuluneeksi 30 vuotta. Albumin ikonisessa kansikuvassa nähdään alaston vauva uima-altaassa, ja kuva on noussut nyt kiistelyn kohteeksi. Kirjoitimme elokuussa siitä, että kanteen nelikuukautisena kuvattu Spencer Elden, 30, on haastanut Nirvana-yhtyeen ja kuvan ottaneen Kirk Weddlen oikeuteen kansikuvasta. Mies syyttää bändiä hyväksikäytöstä ja väittää, että kyse on tietoisesta lapsipornon levittämisestä.

Nevermind-albumin 30-vuotisjuhlan kunniaksi Universal Music on julkaisemassa kattavan erikoispainoksen levystä. Spencer Elden vaatii nyt, että kansikuvaa sensuroidaan tuleviin julkaisuihin niin, että hänen sukuelimensä eivät ole näkyvissä. Tällä tietoa uudelleenjulkaisussa kansikuvaa ei ole sensuroitu.

Miehen asianajajat kertovat USA Todayn mukaan, että joka vuosi albumin vuosipäivänä Elden joutuu kohtaamaan ”ei-toivottua huomiota” medialta ja faneilta kansikuvan takia. Elden kertoo oikeuskanteessa, että hän on kärsinyt kansikuvan takia elinikäisiä vahinkoja. Hänen mukaansa kuvan laaja levinneisyys on aiheuttanut hänelle merkittävää henkistä haittaa ja on myös vaikuttanut heikentävästi hänen normaaliin kehitykseensä.

Aiemmin Elden on osoittanut suhtautuvansa kansikuvaan eri tavalla. Hän on luonut kuvan asetelman uudelleen, kun albumi on täyttänyt 10, 20 ja 25 vuotta. Vuonna 2016 mies ehdotti, että kuva voitaisiin ottaa alasti, mutta valokuvaaja ei suostunut tähän ja piti pyyntöä outona. Elden on haastatteluissa puhunut ristiriitaiseen sävyyn kansikuvasta. Hän kertoi vuonna 2016 Time-lehdelle, että kuva on herättänyt hänessä vaikeita tuntemuksia.

- On hankala olla harmistumatta, kun kuulee, miten paljon rahaa kuva on tehnyt. Kun menen baseball-matsiin, saatan ajatella, että kaikki täällä ovat varmaan nähneet pienen vauvan penikseni. Tuntuu, että joitain ihmisoikeuksiani on riistetty, Elden sanoi.

Vuotta aiemmin mies kuitenkin kertoi The Guardianille, että kuvan seuraukset ovat olleet hänelle positiivisia ja avanneet hänelle taiteilijana ovia myös ammatillisesti.

Lue myös: Nirvanan levyn kannessa vauvana nähty Spencer Elden haastaa bändin oikeuteen - syyttää hyväksikäytöstä

Lue myös: Dave Grohl näkee edelleen unia Nirvanasta - paljastaa, miksi ei esitä bändin biisejä soolona

Lähteet: USA Today, TMZ, BBC

Kilpailut

Uusimmat