Kuva: AOP

Kuinka Nirvanan ikoninen hitti sujuu nykyään Dave Grohlilta? Energinen video julki

13.10.2021 10:15 - Lauri Kujanpää

Dave Grohl toimi vuosia Nirvanan rumpalina. Nykyään mies tunnetaan myös Foo Fighters -yhtyeen keulakuvana.

Nirvanan Nevermind oli albumi, joka oli maailmanlaajuinen menestys ja myi kymmeniä miljoonia kappaleita. Albumi pitää sisällään muun muassa jättihitin Smells Like Teen Spirit, jonka pariin yhtyeen rumpali, ja Foo Fightersin keulakuvana toimiva, Dave Grohl oli palannut vastikään New Yorkissa.

Grohl on nimittäin kiertänyt viime aikoina ympäri Yhdysvaltoja The Storyteller: Tales of Life and Music -elämäkertakirjansa tiimoilta ja järjestänyt erilaisia fanitapaamisia. 5. lokakuuta Grohl oli innostunut soittamaan paikan päällä olleille faneille useammankin kappaleen ja yksi niistä oli ollut ikoninen Smells Like Teen Spirit, josta levisi heti videoita YouTube-palvelussa. 

Näet esityksen alta tai tästä. 

Nevermind täytti tänä vuonna 30 vuotta ja Grohl muisteli vastikään BBC Breakfast -ohjelman haastattelussa, että albumia tehtiin varsin ankeissa olosuhteissa.

- Asuimme pienessä asunnossa Kurt Cobainin (Nirvanan edesmennyt laulaja) kanssa ja minä nukuin sohvalla ja Kurt makuuhuoneessa. Meillä ei ollut rahaa, joten meillä ei ollut ruokaa. Meillä oli kuitenkin 99 senttiä jokaiselle päivälle.

- 99 sentillä sai kolme corndogia (maissinakkia), joilla selvisimme. Mutta todellisuudessa selvisimme musiikin avulla, sillä jos meillä ei olisi ollut musiikkia, olisimme vain lähteneet kotiin

Lue myös: Dave Grohl ei pystynyt kuuntelemaan Nirvanaa aikoihin - nykyään suhde musiikkiin on muuttunut

Lue myös: Guns N' Roses sai arvovaltaisen vieraan - Dave Grohl hyppäsi lavalle esittämään hittikappaleen

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat