Kuva: Mikko Räsänen

Slayer-kitaristin mielestä bändi lopetti liian aikaisin - "V*ttu, että vihaan olla soittamatta"

13.10.2021 21:15 - Lauri Kujanpää

Slayerin viimeinen kiertue päättyi vuonna 2019.

Thrash metal -yhtye Slayer lopetti kiertämisen vuonna 2019. Yhtye soitti jäähyväiskiertueen viimeisen keikan The Forum -areenalla Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Yhtyeen perustajajäsen, kitaristi Kerry King, 57, oli lähettänyt lyhyen videoviestin Machine Head -yhtyeelle ja samalla sanonut, että Slayer lopetti liian aikaisin.

- Haluan onnitella ystäviäni Machine Headissa. 30 vuoden ura on hieno saavutus, johon monet bändit eivät pysty. Me pystyimme ja sitten lopetimme liian aikaisin. V*ttu, että vihaan olla soittamatta, King ilmoitti. 

Kingin kollega, Slayerissa kitaraa soittanut Gary Holt, sanoi vuonna 2020, että bändi lopetti tyylillä.

- Minun tietooni on kantautunut, että se oli todellakin viimeinen show. Monet uskovat, että bändi tulee takaisin muutaman vuoden päästä ja mitäpä siihen voin sanoa. Jos niin käy, niin tuskin minä olen mukana. Mutta eiköhän se ollut siinä. Ja niin sen pitäisi olla. Bändi lopetti tyylillä ja omien ehtojensa mukaan, Holt kertoi Let There Be Talk -podcastin haastattelussa.

Lue myös: Slayer-kitaristi laittoi korkin kiinni - fanit tukevat päätöstä'

Lue myös: Slayer-keulakuva kokaiinihuuruisesta 80-luvusta: "Se oli todella typerää"

Lue myös: Slayer-kitaristi laittoi korkin kiinni - fanit tukevat päätöstä

Lähde: Slayer

Uusimmat