Kuva: AOP

The Rolling Stones lopetti hittikappaleensa esittämisen - lyriikoista kiistelty 50 vuoden ajan

14.10.2021 13:45 - Roy Kokkonen

Brown Sugar on kuulunut bändin settilistaan julkaisustaan lähtien.

The Rolling Stones ei enää esitä Brown Sugar -hittiään. Yhtye on parhaillaan Yhdysvaltain kiertueella, mutta ei ole soittanut kappaletta enää 26. syyskuuta nähdyn avauskeikan jälkeen. 

Vuonna 1971 julkaistun kappaleen lyriikoita on pidetty kyseenalaisina jo pitkään. Jo ensimmäisessä säkeessä lauletaan orjalaivan saapumisesta Louisianaan ja ihmisten myymisestä puuvillapelloille. 

Rollareiden kitaristi Keith Richards toteaa Los Angeles Timesin haastattelussa, että kaikki eivät ole ymmärtäneet, että kappaleessa lauletaan orjuuden kauhuista.

- Mutta se [kappale] yritetään saada haudatuksi. Tällä hetkellä en halua ajautua konflikteihin tästä p*skasta. Mutta yritämme saada sen herätettyä henkiin jossain vaiheessa, Richards sanoo.

Laulaja Mick Jagger puolestaan sanoo, että kappaleelle päätettiin yksinkertaisesti antaa tauko.

- Olemme soittaneet sitä vuodesta 1970, hän toteaa.

Jagger sanoi jo vuonna 1995, että kappaleen laulaminen tuntui epämukavalta. Kertoman mukaan kappale luotiin vain 45 minuutissa, ja Jagger on myöntänyt, että ei olisi tehnyt sitä enää 20 vuotta myöhemmin.

- Luoja tietää, että mistä siinä oikein laulan. Se on melkoinen sekametelisoppa. Kaikki ikävät aiheet kertarysäyksellä.

Lue myös: The Rolling Stones muuttaa kuuluisan kielilogonsa edesmenneen rumpalin muistoksi

Lähteet: Mirror, Los Angeles Times

Kilpailut

Uusimmat