Kuva: AOP

Nightwish osoitti konsertissaan kunniaa edesmenneelle Alexi Laiholle

16.11.2021 16:45 - Lauri Kujanpää

The Greatest Show On Earth -kappaleen aikana nähtiin kuva edesmenneestä Alexi Laihosta.

Nightwish on päässyt pitkästä aikaa esiintymään ulkomailla ja yhtye soittikin täyden setin Oslossa 14. marraskuuta tuhansille norjalaisfaneille.

The Greatest Show On Earth -kappaleen aikana nähtiin mielenkiintoinen yksityiskohta, kun taustavideolla esitettiin kuva edesmenneestä Alexi Laihosta. Children of Bodom -yhtyeestä tuttu Laiho menehtyi viime vuoden lopulla

Näet fanin, Michael Lindhin, kuvaaman videon alta. Kuva Laihosta nähdään kohdassa 15:45.

Jos video ei näy, katso se täältä. 

Laiho ja Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen olivat läheisiä ja viettivät paljon aikaa yhdessä varsinkin 10-15 vuotta sitten.

- Olimme hyvin läheisiä noin 10-15 vuotta sitten ja hengailimme paljon. Menin hänellä kylässä ja hän kävi usein täällä Kiteellä. Me jaoimme rakkauden musiikkia, Aku Ankkaa ja lautapelejä kohtaan. Viattomia, lapsenomaisia juttuja, Holopainen kertoi heinäkuussa Metal Hammer -lehden haastattelussa.

- Tiesin, että hänellä oli ongelmia terveytensä kanssa, mutta kun sain soiton poismenosta, putosin polvilleni. Se iski minuun kovaa ja kaipaan häntä todella paljon. Hän oli mahtava persoona. Alexissa oli paljon viattomuutta, joka kuului musiikissa, ja kunnioitin sitä paljon, Holopainen jatkoi.

Keväällä 2020 Nightwish julkaisi uusimman Human :II: Nature -albuminsa.

Lue myös: Tuomas Holopainen muistelee Alexi Laihoa: "Jaoimme rakkauden musiikkia ja Aku Ankkaa kohtaan"

Kilpailut

Uusimmat