Kuva: Handout

Stam1na aloittaa ensi vuoden alussa kattavan Suomen-kiertueen - katso keikkapäivämäärät

17.11.2021 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Stam1na julkaisi vuoden alussa uuden albumin.

Stam1na julkaisi vuoden alussa uuden Novus Ordo Mundi -albuminsa. Levyn myötä tehtävää kiertuetta on jouduttu siirtämään koronapandemian myötä, mutta nyt yhtye vahvistaa, että ensi vuoden alussa fanit pääsevät nauttimaan yhtyeen musiikista usealla eri keikkapaikalla Suomessa.

Stam1na kertoo asiasta Facebook-sivullaan.

"Suomen suosituimpiin ja arvostetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Stam1na aloittaa tähän mennessä 23 vahvistettua keikkaa sisältävän Novus Ordo Rundin alkuvuodesta 2022. Viime viikonloppuna Helsingin Jäähallissa 4500 hengen yleisön järisyttävällä Viimeinen Atlantis -keikallaan vakuuttanut yhtye kiertää kattavasti maamme klubeja tammikuusta alkaen aina huhtikuun alkuun saakka.

”Viikonloppuna saimme kokea yhden ikimuistoisimmista keikoistamme Stam1nan historian aikana. Ja vaikka tässä vasta koneet prosessoivat mitä tapahtui, meillä on jo nyt ilo ilmoittaa, että keikat jatkuvat jo ensi tammikuussa koko kevään kestävän Novus Ordo Rundi 2022 kiertueen muodossa. Kiertueella luvassa uusia paikkoja ja vanhoja tuttuja, joten toivotamme lämpimästi kaikki tervetulleksi keikoillemme!”, kiertuetta malttamattomana odottava Stam1na toteaa."

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. 

Keikkapäivämäärät voit katsoa alta.

STAM1NA - NOVUS ORDO RUNDI 2022

20.01. Tavastia, Helsinki

21.01. Tavastia, Helsinki

22.01. Osmo`s Cosmos Bar, Imatra

28.01. Tullikamarin Pakkahuone, Tampere

29.01. Sawohouse Underground, Kuopio

04.02. Tullisali, Oulu

05.02. Tuiskula, Nivala

11.02. Logomo, Turku

12.02. Finlandia-klubi, Lahti

18.02. House Of Rock, Kouvola

19.02. Krapin Paja, Tuusula

25.02. Kerubi, Joensuu

26.02. Kerubi, Joensuu

04.03. Nuijamies, Lappeenranta

05.03. Nuijamies, Lappeenranta

11.03. WS Arena, Vaasa

12.03. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

18.03. Kerhola, Nokia

19.03. Isomäki Areena, Pori

20.03. Taidetehdas, Porvoo

25.03. Lutakko, Jyväskylä

26.03. Lutakko, Jyväskylä

01.04. Zemppi Areena, Kempele

Lue myös: Stam1nan Antti Hyyrynen muistelee uran alkuaikoja - "Silloin tajusin, että jotain on tapahtumassa"

Lue myös: Stam1nan uutuuslevy kerää faneilta hehkutusta: "Täyttä timanttia"

Kilpailut

Uusimmat