Kuva: AOP

Nightwish-laulaja Floor Jansen ei usko, että hänen entinen yhtyeensä palaa yhteen

20.11.2021 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jansen liittyi After Forever -nimiseen yhtyeeseen 1990-luvun lopulla.

Nightwishin laulajana vuodesta 2012 lähtien toiminut Floor Jansen, 40, aloitti uransa teini-ikäisenä, kun hän liittyi 1990-luvun lopulla After Forever -nimiseen yhtyeeseen.

- Halusin laulaa metalliyhtyeessä ja se oli intohimoni. Minulla oli tapana soittaa kitaraa ja tehdä omia kappaleita ja esitellä niitä ystävilleni. Eräässä juhlassa yksi ystävistäni sanoi, että hän tietää metalliyhtyeen, joka etsii naislaulajaa. Tuo yhtye oli After Forever ja liityin mukaan, Jansen muistelee Metal Hammer -julkaisun haastattelussa.

After Forever lopetti toimintansa jo vuosia sitten, ja Jansen uskookin, että yhtye ei enää palaa yhteen.

- En usko, että niin käy, ja olen tyytyväinen tässä nykyisessä tilanteessani. On hyvä jättää asioita menneisyyteen.

- Monet After Forever -albumit julkaistiin uudelleen ilman minun suostumustani, mutta onneksi nimikkoalbumi julkaistaan uudelleen ensi vuonna ja kaikki ovat mukana siinä. Jotakin on siis tulossa faneille.

Nightwish on aloittanut Euroopan-kiertueensa, ja yhtye esiintyi vastikään Oslossa, jossa nähtiin kunnianosoitus edesmenneelle Alexi Laiholle. Voit katsoa videon täältä.

Lue myös: Nightwish osoitti konsertissaan kunniaa edesmenneelle Alexi Laiholle

Lue myös: Floor Jansen haluaa tehdä soolouraa Nightwishin ohella - pandemia-aika avasi luovuuden kanavat

Lue myös: Nightwishin Floor Jansen esiintyi soolokeikalla - tarjolla oli mielenkiintoinen settilista

Lähde: Metal Hammer

Kilpailut

Uusimmat