Kuva: AOP

Sonata Arctica julkaisi akustisen version lähes 20 vuotta vanhasta kappaleesta - kuuntele

03.12.2021 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ensimmäinen Sonata Arctican akustinen levy, Acoustic Adventures - Volume One, ilmestyy 21. tammikuuta

Kemin vientiylpeys Sonata Arctica julkaisee fanien rakastamia klassikoita akustisina versiona kahden levyn verran, josta ensimmäinen osa Acoustic Adventures - Volume One ilmestyy 21. tammikuuta. Tänään levyltä julkaistiin ensimmäinen single, joka kantaa nimeä The Rest Of The Sun Belongs To Me.

Kappale on Sonata Arctica -faneille tuttu lähes 20 vuoden takaa. 

- Alkuperäinen versio The Rest Of The Sun Belongs To Me -kappaleesta oli Winterheart's Guild -albumille Japanin markkinoita varten tehty bonusraita niinkin kaukaa kun vuodelta 2003. Kun aloimme käymään läpi mahdollisia kappaleita akkariversioita varten, jostain syystä tämä nousi esiin, joten pakkohan sitä oli testata. Kappale sovitettiin alun perin Acoustic Adventures 2019 -kiertuetta varten, ja iso, ellei isoin osa, sovituksesta tuli meidän ystävän Masi Hukarin toimesta, joka oli kiertueella mukana soittamassa muun muassa kitaraa, koskettimia ja huilua. Versio oli sen verran toimiva, että sitä ei juurikaan muutettu levylle, ja nyt se sitten päätyi ekaksi sinkuksi, jotta ei lähdetä "liian tutuilla" biiseillä liikenteeseen. Lisää yllätyksiä kyllä löytyy, tämä on vasta ensimmäinen, kosketinsoittaja Henkka Klingenberg kertoo tiedotteessa.

Laulaja Tony Kakko on sitä mieltä, että osa kappaleista toimii paremmin akustisesti kuin alkuperäisenä versiona. 

- Mahtavaa viimein saada pitkään suunnitellut akustiset levy teidän kaikkien kuultavaksi! Ei menty siitä missä aita on matalin, vaan rohkeasti sovitettiin ja joiltain osin uudelleen sävellettiinkin valtaosa kappaleista sopimaan tähän akustiseen formaattiin. Osa kappaleista, omasta mielestäni, toimii paremmin kuin alkuperäiset versiot. Olemme itse totaalisen fiiliksissä tulevista Acoustic Adventures -levyistä, Kakko sanoo. 

Voit kuunnella The Rest Of The Sun Belongs To Me -kappaleen uuden sovituksen alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. 

Sonata Arctica aloittaa helmikuussa kattavan akustisen Suomen-kiertueen, joka pitää sisällään peräti 15 keikkaa.

Keikkapäivämäärät näet alta. 

4.2.2022 Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska

5.2.2022 Madetojan sali, Oulu

6.2.2022 Raahesali, Raahe

11.2.2022 Lappeenranta-sali, Lappeenranta

12.2.2022 Carelia Sali, Joensuu

13.2.2022 Eino Säisä -sali, Iisalmi

19.2.2022 Raumasali, Rauma

20.2.2022 Kulttuuritalo, Helsinki

24.2.2022 Logomo, Turku

25.2.2022 Verkatehdas, Hämeenlinna

26.2.2022 Kuusaasali, Kouvola

27.2.2022 Lutakko, Jyväskylä

3.3.2022 Poleenin sali, Pieksämäki

4.3.2022 Kuopion Musiikkikeskus, Kuopio

5.3.2022 Kuhmotalo, Kuhmo

Lue myös: Sonata Arctica kiertää ahkerasti Suomessa - luvassa akustinen kiertue

Kilpailut

Uusimmat