Kuva: AOP / Joni Haavisto

Kiss-yhtyeen Paul Stanley on saanut omikron-tartunnan - "Olen iloinen, että olen rokotettu"

27.12.2021 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Stanley kertoo julkaisussa, että on väsynyt ja nuhainen.

Kiss-yhtyeen laulaja-kitaristi Paul Stanley, 69, ilmoittaa Instagram-sivullaan, että on saanut omikron-koronavirustartunnan.

"Minun omikron-ilmeeni! Koko perheelläni on tartunta. Olen väsynyt ja nuhainen. Suurimmalla osalla perheestäni ei onneksi ole oireita. Tehkää valintanne. Olen iloinen, että olen rokotettu", Stanley kirjoittaa.

Viime elokuussa Stanley oli myös saanut koronatartunnan ja tuolloin Kiss siirsi muutamia konserttejaan.

Näet Stanleyn julkaisun alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Kiss saapuu Suomeen 20. kesäkuuta 2022 Hartwall Arenalle Helsinkiin. Yhtye on parhaillaan uransa viimeiseksi jäävällä End Of The Road -maailmankiertueella.

Viimeksi Kiss on käynyt Suomessa kesällä 2019.

Lue myös: Kissin Gene Simmons meinasi kaatua keikalla teknisen ongelman vuoksi - videoita julki

Lue myös: Kiss-laulaja Paul Stanleyn sisko haukkui veljensä - "Itsekäs paskiainen"

Kilpailut

Uusimmat