Kuva: AOP

Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson aikoo valmistella soololevyä jo tänä keväänä

08.01.2022 20:15 - Lauri Kujanpää

Dickinsonin vuosi 2022 pitää sisällään puhujakeikkoja, Iron Maiden -kiertueen sekä soololevyn.

Viime syksynä Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson, 63, ilmoitti, että aikoo julkaista soololevyn. Nyt mies kertoo Loudwire-julkaisun haastattelussa, että työ alkaa kunnolla tänä keväänä.

- Olen tulossa Amerikkaan tammikuun lopulla tekemään puhujakeikkojani. Kun ne päättyvät, pidän kolmen viikon loman, minkä jälkeen olen valmis laulamaan ja puhun asiasta tuottajani Roy Z:n kanssa. Minulla on jo paljon materiaalia ja demoja, mutta niitä täytyy hieman muokata ja viimeistellä. Ehkä myös kirjoitan pari uutta kappaletta, Dickinson sanoo.

- Kun olemme valmiita, Roy aloittaa taustojen tekemisen ja minä lähden Iron Maidenin kanssa kiertueelle. Esimerkiksi edellinen soololevyni, Tyranny of Souls, on viimeistelty tuolla tavalla, että en ollut fyysisesti paikan päällä, Dickinson jatkaa.

Iron Maiden aloittaa kiertueensa toukokuussa ja saapuu kesäkuun alussa Rockfest-tapahtumaan Hyvinkäälle.

Viime syyskuussa Iron Maiden julkaisi uuden Senjutsu-albumin.

Lue myös: Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson jännittää puhujakeikkojaan - "Totaalisen kauheaa"

Lue myös: Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson työstää soololevyä

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat