Kuva: Yle/Venla Shalin

The Rasmukselta yllätysvalinta uudeksi kitaristiksi - entinen Tiktak-jäsen paljastaa, miten häkellyttävä tapahtumaketju eteni

12.01.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Euroviisuihin pyrkivä The Rasmus sai uudeksi kitaristikseen Emilia "Emppu" Suhosen. Palaset loksahtivat heti kohdilleen ensimmäisissä treenikämppäsessioissa.

Yle julkisti keskiviikkona seuraavan Uuden musiikin kilpailun osallistujat. Seitsemän kilpailijan joukosta nimekkäin osallistuja on rockyhtye The Rasmus, joka on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. The Rasmus kilpailee euroviisupaikasta Jezebel-nimisellä kappaleella, joka julkaistaan maanantaina 17. tammikuuta. The Rasmuksen ja muiden UMK-finalistien haastattelut pääset kuuntelemaan alta tai Podplaysta.

UMK-julkistuksen yhteydessä The Rasmus kertoi toisenkin suuren uutisen. Yhtyeen uutena kitaristina aloittaa aiemmin Tiktakista tunnettu Emilia ”Emppu” Suhonen. The Rasmuksessa yhtyeen perustamisesta asti mukana ollut kitaristi Pauli Rantasalmi jätti yhtyeen. Rantasalmi kertoi yhtyeen Instagram-päivityksessä, että etsii nyt uusia haasteita elämäänsä.

Suhonen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, miten päätyi The Rasmuksen riveihin. Hän kertoo, että The Rasmuksen jäsenet pyysivät häntä koesoittoon.

- Sain yhden elämäni erikoisimmista puheluista syksyllä, kun jäbät soittivat minulle. Hetken päästä löysin itseni treenikämpältä kitarakamojen kanssa. Kyllä minua jännitti tosi paljon mennä sinne, mutta heti kun aloimme soittaa yhdessä, minusta tuntui, että tässä minun kuuluukin olla. Tuli ihan sellainen olo, että olen tullut kotiin, Suhonen sanoo.

Bändin solisti Lauri Ylönen kertoo, että Suhonen oli ensimmäinen ja ainoa koesoittaja. Muita ei hänen mukaansa edes harkittu. Kaikille tuli nopeasti olo, että uusi kitaristi on löytynyt. Bändin jäsenet eivät sitä tosin ihan heti sanoneet Suhoselle.

- Yritimme esittää coolia siellä treenikämpällä ja sanoimme, että soitellaan vaikka huomenna tai jotain. Samaan aikaan Empun selän takana olimme sitä mieltä, että tämä on tässä. Hänelle kerroimme seuraavana päivänä, sanoo rumpali Aki Hakala.

The Rasmus pyysi juuri Suhosta treenikämppäsessioon, koska he tiesivät, että tällä voisi olla rahkeet liittyä bändiin. Lauri Ylösen mukaan kyse on monen asian summasta.

- Tiesimme, että Empulla on pitkä historia kitaristina. Hän on viisivuotiaana alkanut kepittämään. Hän on kiertänyt maailmaa eikä ole ihan ensikertalainen. On aika kovaa hommaa tuolla pyöriä ja lähteä aamuyöllä kohti seuraavaa kaupunkia. Se vaatii tietynlaista persoonaa ja staminaa. Emppu on myös tosi hyvä soittamaan, Ylönen luettelee.

"Elämäni isoimpia juttuja"

Emppu Suhonen myöntää, että The Rasmuksen kaltaisen menestyneen bändin riveihin hyppääminen ei ole ihan helpoin homma.

- Totta kai saappaat ovat valtavat. Tämä on elämäni isoimpia juttuja. Pitää vain keskittyä siihen, mitä tekee ja tehdä asiat mahdollisimman hyvin, Suhonen sanoo.

Suhosta ja The Rasmuksen vanhoja jäseniä yhdistää samat kotikonnut. Sekä The Rasmuksen että Tiktakin historia johtaa Helsingin kaupunginosaan Suutarilaan. Suutarilan bändimeiningeistä on lähtöisin myös Haloo Helsinki.

Suhonen muistelee, että Tiktak-aikoina yhtyeen jäsenet katsoivat The Rasmusta ihaillen ylöspäin.

- Tiktakin keikkabussissa kuunneltiin Rasmuksen ekoja levyjä.

Tiktak lopetti uransa vuonna 2007. Tiktak-aikojen jälkeen Suhonen on soittanut muun muassa Mira Luodin bändissä.

Lue myös: Tässä ovat Uuden musiikin kilpailun artistit! The Rasmus, Tommi Läntinen, Cyan Kicks...

Kilpailut

Uusimmat