Kuva: Yle / Venla Shalin

The Rasmus sai suurnimen mukaan UMK-biisin tekoon - Lauri Ylösen ytimekäs tekstiviesti tiivisti tavoitteet

17.01.2022 17:15 - Iiro Myllymäki

Monia rock-klassikkobiisejä tehnyt Desmond Child on ollut kirjoittamassa ja tuottamassa Jezebel-biisiä. Ennakkosuosikin paineet eivät vaivaa Lauri Ylöstä.

The Rasmus -yhtye osallistuu Uuden musiikin kilpailuun kappaleella Jezebel. Samalla yhtye on lanseerannut uuden ajanjakson urallaan, kun yhtyeessä alusta asti soittaneen Pauli Rantasalmen tilalle kitaraa soittamaan on pestattu Tiktak-yhtyeestä aiemmin tunnettu Emilia ”Emppu” Suhonen. Nyt julkaistulla Jezebel-musiikkivideolla Suhonen saakin paljon huomiota laulusolisti Lauri Ylösen rinnalla.

The Rasmuksen osallistuminen UMK:hon herätti heti paljon huomiota, ja yhtye on kirkkaasti UMK-osallistujista kansainvälisesti tunnetuin. Kaikkien UMK-finalistien haastattelut pääset kuuntelemaan alta tai Podplaysta.

The Rasmuksen harteille on asetettu ennakkosuosikin viittaa yhtyeen aiempien meriittien perusteella. Bändin jäseniä tällaiset paineet eivät haittaa, päinvastoin.

- On ihanaa saada paineita. Tässä on ollut pari vuotta niin hiljaiseloa ja vaikeita aikoja. Idea kisaan lähtemisestä tuli sitä kautta, että halusimme haasteita ja päämääriä. Kalenteri on ollut viime vuosina liian tyhjä pandemian takia, Ylönen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Jezebel-kappale lähti syntymään niin, että Ylönen sai päähänsä aihion kappaleesta. Hän ajatteli, että biisissä olisi potentiaalia Euroviisuihin. Tässä kohtaa hän otti yhteyttä laulunkirjoittaja-tuottaja Desmond Childiin, jota hän itse kutsuu ”ehkä maailman kovimmaksi biisinikkariksi”. Childin kynästä ovat lähtöisin esimerkiksi Alice Cooperin Poison, Bon Jovin Livin’ on a Prayer ja Kissin I Was Made for Loving You. Child on aiemmin tuottanut The Rasmuksen Black Roses -albumin vuodelta 2008. Ylösen yhteydenotto Childille oli ytimekäs.

- Pistin hänelle tekstiviestin, jossa luki: ”Nyt tarvitsisimme apua. Pitäisi kirjoittaa maailman kovin biisi ja voittaa Euroviisut. Onko sinulla aikaa?” Ylönen kertoo.

Desmond Child otti haasteen vastaan, ja jo seuraavana päivänä Ylönen lensi kotoaan Havaijilta Kreikan pikkusaarelle, missä Child oli viettämässä kesää. Biisi tehtiin Ylösen aihion pohjalta vain neljässä tunnissa. Biisi saatettiin myöhemmin valmiiksi niin, että Ylönen ja Child työskentelivät Nashvillessa Yhdysvalloissa, kun taas muu bändi teki äänitykset studiossa Sipoossa. Jezebel on Lauri Ylösen ja Desmond Childin kirjoittama ja Childin tuottama.

Laulu vahvoille naisille

Kappale on saanut nimensä Raamatun hahmolta Isebeliltä, eli Israelin kuningattarelta. Ylen tiedotteessa Ylönen kuvailee naishahmoa ”Raamatun tuhmeliiniksi”. Yhtye kuvailee kappaleen olevan omistettu vahvoille ja itsenäisille naisille.

Tuliko kappaleesta sitten Ylösen tekstiviestissä tilaama maailman paras biisi ja tuleva euroviisuvoittaja?

- Se jää nähtäväksi, Ylönen myhäilee.

- Pitää voittaa ensin tämä UMK. Euroviisuihin tähtäämme ja satsaamme tähän. On todella suuri kunnia olla mukana. Suomen edustaminen olisi sairaan siistiä, jännittävää ja haastavaa, yhtyeen rumpali Aki Hakala sanoo.

UMK-voittaja selviää lauantaina 26. helmikuuta. Muut UMK-finalistit ovat Cyan Kicks, Bess, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. Kappaleet julkistetaan yksi kerrallaan peräkkäisinä arkipäivinä.

Lue myös: The Rasmukselta yllätysvalinta uudeksi kitaristiksi - entinen Tiktak-jäsen paljastaa, miten häkellyttävä tapahtumaketju eteni

Lue myös: Amaranthen Elize Ryd auttoi Cyan Kicksiä UMK-biisin teossa - yhteensattuma studiolla vauhditti prosessia

Lue myös: Loukkaako UMK-finalistin biisin nimi uskovaisia? "Aina joku voi loukkaantua", kommentoi laulaja

Voice.fi, Radio Nova, Radio City, SuomiRock ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat