Kuva: Mikko Räsänen

Reckless Loven uudella albumilla kuuluu 1980-luvun pelimaailma - uusi single julki

21.01.2022 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Uusi albumi julkaistaan 25. helmikuuta.

Kansainvälistä suosiotakin nauttiva suomalainen rock-yhtye Reckless Love julkaisee uuden albumin peräti kuuden vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen viides albumi Turborider julkaistaan 25. helmikuuta.

Tänään perjantaina 21. tammikuuta levyltä julkaistiin uusi single, nimikkokappale Turborider.

- Turborider on tulevan viidennen Reckless Love -albumin nimikkobiisi, eikä syyttä. Kappaleessa kiteytyy niin soonisesti kuin lyyrisestikin uudesti syntyminen, jonka bändikin joutui läpikäymään palatakseen pitkäksi venyneeltä tauoltaan -’More electric than before, a rotten hybrid to the core’. Pysäyttämätön vauhdikas komppi ja vääjäämättä etenevä kitarointi muodostaa uhkaavan tunnelman, joka innoitti biisin tarinan uudelleen syntyvästä pienestä paholaisesta, Turboriderista, joka palaa reissultaan helvettiin ja takaisin, lähtien valloittamaan maailmaa, yhtyeen laulaja Olli Herman kertoo tiedotteessa.

Vakavamman vaihteen päälle kytkenyt Reckless Love ammentaa seuraavan albuminsa kappaleisiin vaikutteita muun muassa 80-luvun pelimaailmoista.

- Soundeissa keskiössä ovat 80-lukulainen tematiikka ja moderni tummanpuhuva synthwave-maailma, ja sukelsimmekin syvälle kyseisen aikakauden pelimaailmoihin ja genren leffatunnelmiin, Herman sanoo.

Lue myös: Reckless Love julkaisi uutta musiikkia vuosien tauon jälkeen - "Comeback on juuri oikea sana"

Lue myös: Reckless Love julkaisi uuden kappaleen, joka poikkeaa yhtyeen tutuista teemoista

Kilpailut

Uusimmat