Kuva: Senja Rapila

Von Hertzen Brothersilta uutta musiikkia vuosien tauon jälkeen - "Albumi on kuin taidenäyttely"

29.01.2022 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtyeen tupla-albumi Red Alert in the Blue Forest näkee päivänvalonsa maaliskuun puolessa välissä

Von Hertzen Brothers julkaisee viiden vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia, kun bändin tupla-albumi Red Alert in the Blue Forest näkee päivänvalonsa maaliskuun puolessa välissä. Viime perjantaina levyltä saatiin single All of a Sudden, You're Gone

- Tarkoitus oli kirjoittaa niin sanotusti lyhyitä novelleja, ja jokaisessa kappaleessa on tarina. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen teemalevy, vaikka aiheet ovatkin hyvin lähellä toisiaan. Voisi sanoa, että kyseessä on vähän kuin taidenäyttely, jossa ihmiset saavat hämmästellä tekemisiämme, bändin laulaja-kitaristi Mikko Von Hertzen kertoo uudesta levystä SuomiRockin Bäkkäri -ohjelman haastattelussa juontaja Henkka Laukalle.  

- Meidän ei ollut tarkoitus tehdä ylitsevyöryvää rockia, vaan jotain erilaisempaa, Von Hertzen jatkaa. 

Nykypäivänä kaikilla kuuntelijoilla ei riitä enää keskittymiskyky koko albumin kuuntelemiseen. Von Hertzen Brothersin uudella levyllä on 11 kappaletta ja Mikko Von Hertzen sanookin, että musiikkia tehdään enemmän itselle kun kuuntelijoille.

- Emme voi ajatella, että mitä meiltä halutaan, vaan teemme mitä haluamme. Meillä on takana pitkä ura ja olemme edelleenkin fiiliksissä siitä, että saamme tehdä musiikkia. Ei minusta jää maapallolle muuta kuin se musiikki, joten kappaleiden on oltava sellaisia, joiden takana haluaa seistä sata prosenttisesti. 

Voit kuunnella koko haastattelun Podplaysta. 

Jos musiikkivideo ei näy, katso se täältä. 

Voice.fi, Podplay, Radio SuomiRock ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Miksi kaikkien Von Hertzenin veljesten nimi on Magnus? Mikko Von Hertzen paljastaa syyn

Lue myös: Mikko Von Hertzen haki inspiraatiota meditoimalla temppelissä: "Intiassa on toinen perheeni"

Kilpailut

Uusimmat