Kuva: Venla Shalin

The Rasmus hylkäsi UMK-show'nsa ja pisti kaiken uusiksi - "On tullut epäuskon hetkiä"

21.04.2022 11:15 - Iiro Myllymäki

Pian Torinoon matkaava yhtye on ottanut euroviisuesitykseensä vaikutteita It-elokuvasta. Bändi toivoo pääsevänsä finaalissa kymmenen kärkeen.

Voit kuunnella The Rasmuksen haastattelun kokonaisuudessaan alta tai Podplaysta.

The Rasmus -yhtye on lähtemässä euroviisureissulle Torinoon noin viikon päästä. Yhtye edustaa Suomea kilpailussa Jezebel-kappaleellaan. Bändillä koittaa totuuden hetki Euroviisujen toisessa semifinaalissa 12. toukokuuta, kun se pääsee esiintymään koko show’n ensimmäisenä kilpailijana.

Solisti Lauri Ylönen, 42, ja kitaristi Emilia "Emppu" Suhonen, 36, kertovat Voice.fi:n haastattelussa, että esityksen valmistelut ovat hyvässä vaiheessa. Esityksen lopullista muotoa on haettu monilla muokkauksilla.

- Olemme kovia muuttamaan kaikkea. Jotain kolme päivää sitten muutimme vielä kerran show’n, Ylönen sanoo.

- Prosessissa on tullut epäuskon hetkiä, kaikki on muutettu ja mietitty, loppuuko aika, Suhonen lisää.

Nyt esityksen sisältö on lyöty lukkoon, ja show on hyvin erilainen kuin Uuden musiikin kilpailussa nähtiin. Jo aiemmin UMK:n Instagram-tilillä kiusoiteltiin, että esitys muuttuu merkittävästi ja rekvisiittana siinä nähdään ilmapalloja. Ilmapalloilla The Rasmus pyrkii tuomaan show’hun yhtyeen uran alkuajoista muistuttavaa positiivista fiilistä ja leikkisyyttä. Esityksessä on synkkyyden ja keveyden kontrastia.

- Se alkaa aika synkästi. Siinä on vähän vivahteita It-elokuvasta, Ylönen paljastaa.

Stephen Kingin kauhuromaaniin perustuvissa It-kauhuelokuvissa pelätyllä Pennywise-klovnilla on monesti mukanaan ilmapallo. Ylönen lupaileekin esitykseen ilon lisäksi myös kuumottavuutta. Hän muotoilee esityksen tunnelmaksi ”lasten synttärikutsut helvetistä” ja nauraa.

- Alan käyttää tuota, sikahyvä, kommentoi Emppu niin ikään nauraen.

The Rasmus tasapainottelee esityksessään valon ja varjon, mutta myös suunnitelmallisuuden ja vaaran tunnun välillä. Euroviisut on ensisijaisesti tarkkaan suunniteltua televisioviihdettä, jossa jokainen kamerakulma on hiottu viimeisen päälle. Yhtye haluaa kuitenkin korostaa myös livekeikan tuntua ja yhteisen soittamisen iloa, sillä bändi kokee juuri sen omaksi vahvuudekseen.

- Olemme rockbändi, ja meillä on vuosien kokemus siitä toiminnasta. Se pitää saada televisioon myös Euroviisuissa.

Bändi päätyi uudistamaan koko show’n UMK:sta, jotta tekeminen pysyy bändille itselleen tuoreena.

Laulutunneilta tärkeää oppia

Yhtye on treenannut Euroviisuja varten ahkerasti, mutta se on myös osallistunut kahteen suureen Euroviisuja ennakoivaan promootiotapahtumaan. Yhtye on esiintynyt Amsterdamissa ja Madridissa isoissa euroviisukonserteissa, joissa monet tämän vuoden artistit kokoontuivat antamaan haastatteluja ja esiintymään. Yhtye kertoo ilahtuneensa euroviisufaneilta saamastaan tuesta ja siitä, että he ovat saaneet yleisön hyvin mukaan esiintymisissään.

Osana viisuvalmistautumista Ylönen on tehnyt yhteistyötä laulunopettaja Aija Puurtisen kanssa. Mies kertoi aiemmin Sadun sunnuntaivieras -podcastissa käyneensä UMK:n alla ensimmäistä kertaa elämässään laulutunneilla. Puurtinen on ollut mukana bändin harjoituksissa, ja hän käy jokaisen vedon jälkeen läpi Ylösen kanssa, miten suoritus meni laulutekniseltä kannalta.

- Laulu on tosi tärkeässä osassa tässä. Kyseessä on laulukilpailu. Laulunopettaja voi ehdottomasti parantaa esitystä, Ylönen sanoo.

Ylönen kertoo, että vuosikymmenien livekeikkojen aikana hänelle on muodostunut omat maneerit, joista on tässä vaiheessa hankala päästä eroon.

- Olen ollut aina keikoilla vähän erikoisissa asennoissa. Olen saanut vinkkejä, että yrittää esimerkiksi pitää kaulan suorassa, jotta ilma ja ääni kulkevat paremmin. Olen saanut kullanarvoista oppia.

Yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Emppu Suhonen, rumpali Aki Hakala, solisti Lauri Ylönen ja basisti Eero Heinonen. (kuva: Riia Frost)

Ylönen ja Suhonen eivät sano kokevansa suuria paineita Euroviisujen osalta. Heidän ensisijainen tavoitteensa on edetä finaaliin. Mikä sijoitus bändiä finaalissa tyydyttäisi?

- Top kymppi olisi ihan todella… Lauri aloittaa.

- Siitä me ollaan vähän haaveiltu, Emppu jatkaa.

Suurkeikka tiedossa

The Rasmuksella pitää kiirettä myös Euroviisujen jälkeen. Bändillä on tiedossa lukuisia festariesiintymisiä Suomessa kesällä, ja keikat huipentuvat syyskuun 30. päivä Helsingin jäähallissa järjestettävään keikkaan. Kyseessä on The Rasmuksen ensimmäinen oma hallikeikka Suomessa. Miksi vasta nyt?

- Aki (Hakala, rumpali) sanoi hyvin, että olemme treenanneet 30 vuotta ja 3000 keikkaa, ja nyt on sopiva aika, Ylönen sanoo.

Bändi lupailee, että keikalla kuullaan myös yhtyeen alkuaikojen tuotantoa. Myös Jezebel-biisiä mainostettiin ennen julkaisua kertomalla, että biisissä on tunnelmia bändin ensimmäisistä vuosista ajalta ennen mustanpuhuvaa ja synkkää vaihetta. Yhtyeen viime vuodet ovat olleet raskaita, joten paluu iloisempiin tunnelmiin on ollut tarpeen.

- Koronan kuritus tuntui niin raskaalta, että sen jälkeen kaipasi jotain positiivisempaa. Olemme aika monta vuotta tässä mököttäneet, ja nyt planeetat ovat vähän eri asennossa. Emppu tuli bändiin, ja hän on tosi energinen ja pirskahteleva tyyppi, Ylönen sanoo.

The Rasmus on aiemminkin kertonut, että yhtye oli jopa hajoamisen partaalla, kun kitaristi Pauli Rantasalmi päätti lähteä bändistä. Nyt uutta virtaa on rutkasti, ja yhtye työstää nyt kymmenettä studioalbumiaan. Tänä vuonna on tiedossa myös yhtyeen uran yksiin kansiin paketoiva muistelmateos. Ari Väntäsen kirjoittama kirja julkaistaan syksyllä.

Lue myös: The Rasmukselta yllätysvalinta uudeksi kitaristiksi - entinen Tiktak-jäsen paljastaa, miten häkellyttävä tapahtumaketju eteni

Lue myös: Miten Lauri Ylösen riisuutumistemppu toteutettiin UMK:ssa? Video julki

Lue myös: Mitkä ovat The Rasmuksen voittomahdollisuudet Euroviisuissa? Vedonlyönneissä on selkeä ennakkosuosikki

Voice.fi, Podplay, Radio Nova, Iskelmä, Radio City ja SuomiRock kuuluvat Bauer Mediaan.

Uusimmat