Kuva: All over Press

Gene Simmons sanoo, että rock on kuollut - Kiss kuitenkin tekee "enemmän rahaa kuin koskaan"

01.06.2022 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kiss esiintyy Helsingin jäähallissa 20. kesäkuuta. Yhtye on tällä hetkellä jäähyväiskiertueellaan.

Kissin basisti-laulaja Gene Simmons, 72, on usein kertonut haastatteluissa, kuinka rock-musiikki on kuollut. Samalla linjalla mies on edelleen.

- Rock on kuollut. Faneilla on mahdollista ladata kaikki ilmaiseksi, joten bändeillä ei ole mahdollisuutta tehdä tästä elantoa. Se särkee sydämeni, sillä maailmassa on niin paljon mahtavia nuoria muusikoita ja säveltäjiä, jotka eivät koskaan saa tilaisuutta, Simmons sanoo X17 Online -julkaisulle.

- Meillä on ollut historian aikana muun muassa Elvis, The Beatles, Metallica, Iron Maiden, U2, Prince ja David Bowie. Kuka ihme voisi esimerkiksi olla seuraava The Beatles? Simmons jatkaa.

Haastattelija kysyy, onko väitetty rockin kuolema näkynyt Kissin tai Simmonsin tuloissa.

- Ei, me teemme enemmän rahaa kuin koskaan. Joten tämä ei koske minua. Se koskee nuoria bändejä.

Gene Simmons. (kuva: AOP)

Kiss perustettiin 1970-luvun alussa ja se on yksi historian menestyneimmistä rock-yhtyeistä. Yhtye saapuu Helsinkiin 20. kesäkuuta 2022.

Yhtye on parhaillaan uransa viimeiseksi jäävällä End Of The Road -maailmankiertueella.

Lue myös: Gene Simmons puhuu Kissin jäähyväiskiertueesta - "Lopetamme huipulla"

Lue myös: Voisiko Kiss myydä musiikkinsa oikeudet? Gene Simmons pohti asiaa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat