Kuva: AOP

Metallican Kirk Hammettille kävi pieni moka hittikappaleen alussa - yleisö hurrasi

02.06.2022 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hammett ei saanut aluksi soitettua Nothing Else Matters -kappaleen alkusointuja.

Metallica julkaisi Nothing Else Matters -nimisen kappaleen 1990-luvun alussa ja se on siitä lähtien ollut yksi yhtyeen suurimmista hiteistä.

Metallican keikalla Boston Calling -festivaaleilla 29. toukokuuta kuitenkin tapahtui pieni kömmähdys, vaikka biisiä yhtye on soittanut livenä jo noin 30 vuotta. Kitaristi Kirk Hammett, 59, nimittäin aloitti kappaleen tuttuun tapaan, mutta sekosi soinnuissa. Muusikko lopetti hetkeksi soittamisen ja kaatui lavalle.

- Anteeksi kaverit. Olette mahtavia! Menin ihan sekaisin, koska olette niin upeita, Hammett sanoi hurraavalle yleisölle noustuaan ylös ja aloitti hitin soittamisen uudestaan.

Kuten nykyään on tapana, levisi tilanteesta useita fanien kuvaamia videoita. Voit katsoa niitä alta.

Jos videot eivät näy, katso ne täältä ja täältä.

Hammett julkaisi vastikään soololevyn Portals, joka sisältää neljä kappaletta. Huhtikuussa Hammett sanoi Rolling Stone -julkaisun haastattelussa, että on hämmästynyt, kuinka sai siunauksen soololevyn julkaisuun Metallican muilta jäseniltä.

- Kuten kaikki varmasti tietää, meidän bändimme ei ole ollut kovinkaan tukeva soolotöitä kohtaan. Olemme onneksi nyt eri ihmisiä kuin 20 vuotta sitten: vanhempia, viisaampia ja aikuisempia, Hammett ilmoitti. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Metallican keikalla koskettava hetki - James Hetfield kertoi epävarmuuksistaan

Lue myös: Nainen synnytti vauvan Metallican keikalla - James Hetfield soitti jälkikäteen onnittelupuhelun

Lue myös: Metallican James Hetfield nimesi kaksi muusikkoa, jotka ovat vaikuttaneet suuresti hänen soittoonsa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat