Kuva: AOP

Stratovariuksen uusi levy sävellettiin yhdessä - "Ehkä paras albumimme 20 vuoteen"

15.06.2022 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Survive-albumilta on saatu jo maistiainen nimikkobiisin muodossa.

Stratovarius julkaisee vuosien tauon jälkeen uuden albumin. Survive-nimeä kantava levy näkee päivänvalon 23. syyskuuta

Tulevan albumin biisit ovat syntyneet yhtyeelle epätavalliseen tapaan, sillä ne on sävelletty yhdessä.

- Olemme olleet Matiaksen ja Jensin kanssa studiolla kirjoittamassa biisejä viimeisen parin vuoden aikana. Tätä ennen jokainen soittaja teki biisiosuutensa yksin ja toi ne sellaisenaan levytreeneihin, laulaja Timo Kotipelto avaa biisintekoprosessia.

Yhtye käytti runsaasti aikaa melodioiden ja sanoitusten tekemiseen.

- Mielestäni se kuuluu levyltä, että säveltämiseen, lyriikoihin ja koko studiotyöskentelyyn panostettiin enemmän kuin koskaan.

Yhtyeen mielestä Survive on taattua Stratovariusta, mutta vain päivitettynä versiona.

- Olemme levyyn todella tyytyväisiä, ehkä paras albumimme 20 vuoteen. Mutta fanithan sen lopulta päättävät!

Ympäristö ja ihmiskunnan tulevaisuus ovat olleet aina tärkeä ja toistuva teema Stratovariuksen musiikissa ja sitä Survive-albumikin edustaa.

Stratovarius on myynyt maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljoonaa levyä.

Voit kuunnella Survive-albumin nimikkokappaleen alta tai tästä.

Lue myös: Stratovarius julkaisi uutta musiikkia - uusi albumi syyskuussa

Lue myös: Timo Tolkki kävi tervehtimässä Stratovariusta - "Koskettava hetki"

Kilpailut

Uusimmat