Kuva: AOP

Tommy Leen vaimo kertoo, kuinka rumpali loukkaantui - "Se oli pelottavaa"

30.06.2022 19:15 - Lauri Kujanpää

Leen vaimo Brittany Furlan, 35, kertoi Snapchat-palvelussa, että mitä rumpalille oikein tapahtui.

Mötley Crüe on päässyt aloittamaan odotetun stadionkiertueensa, jota on muutaman vuoden ajan siirretty koronapandemian vuoksi. Kiertueella esiintyvät myös Def Leppard, Poison sekä Joan Jett & The Blackhearts.

Mötley Crüe -rumpali Tommy Leelle, 59, kävi kuitenkin pieni onnettomuus ja mies on loukannut itsensä.

"Ette voi uskoa tätä paskaa. Rikoin neljä kylkiluutani. Lepään ja parannun parhaani mukaan ja lääkärit eivät haluaisi, että soittaisin, mutta olen itsepäinen ja soitan niin paljon kuin ikinä vain pystyn", Lee kertoi muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa. Lee soittaa kiertueella sen, minkä pystyy ja muuten häntä korvaa Tommy Clufetos, joka on tuttu muun muassa Ozzy Osbournen ja Black Sabbathin riveistä.

Vastikään Lee pystyi jo soittamaan koko setin yksin.

Leen vaimo Brittany Furlan, 35, kertoi Snapchat-palvelussa, että mitä rumpalille oikein tapahtui.

- Monet kysyvät minulta jatkuvasti, miten Tommy rikkoi kylkiluunsa. Olimme vanhassa vuokratalossa Nashvillessa ja siellä oli mahtavaa. Talon ulkopuolella oli kuitenkin kivestä tehdyt rappuset, jotka olivat todella epätasaiset. Kaaduin itse niissä muutaman kerran, Furlan sanoi.

- Kun olimme lähdössä Nashvillestä, Tommy yritti kantaa yksin kaikki matkalaukkumme. Samalla hän kaatui kirotuissa portaissa ja rikkoi neljä kylkiluutaan. Se oli todella pelottavaa. Hän makoili maassa ja haukkoi henkeään. Hän meni kuitenkin bändinsä harjoituksiin ja sitten sairaalaan, jossa onnettomuuden vauriot selvisivät.

Furlan kehui lopuksi, että hänen miehensä on taistelija.

- Hän on kovin kaveri, jonka tunnen. Hän taistelee kivun läpi.

Lue myös: Mötley Crüen Tommy Lee loukkasi itsensä kiertueella - apuun kovan luokan tuuraaja

Lue myös: Mötley Crüe -yhtyeen entinen laulaja tuomitsee Tommy Leestä kertovan Disney+-sarjan - "Hevonpaskaa"

Lähde: Blabbermouth

Uusimmat