Kuva: AOP

Lemmy Kilmister pyysi Anvil-kitaristia aikoinaan Motörheadiin - muusikko muistelee nyt tilannetta

02.07.2022 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Lemmy oli aluksi todella vihainen, Kudlow kertoo tuoreessa haastattelussa.

Anvil-yhtyeen kitaristi-laulaja Steve "Lips" Kudlow, 66, sai 1980-luvulla kovan tarjouksen. Motörhead-yhtyeen Lemmy Kilmister nimittäin pyysi Kudlow'ta liittymään Motörheadiin vuonna 1983.

Kudlow halusi kuitenkin pysyä uskollisena Anvil-yhtyeellensä ja kieltäytyi Lemmyn tarjouksesta.

- Lemmy oli aluksi todella vihainen. Lopulta hän korjasi ongelman ja mietti, että miksi hän olisi vihainen. Hän olisi tehnyt samoin, jos olisin itse pyytänyt häntä Anviliin, Kudlow kertoo Made in Metal -julkaisun haastattelussa.

- Lemmy itse asiassa sanoi minulle, että: "Tajusitko ollenkaan, millainen tilaisuus se oli ja mitä se olisi tehnyt urallesi?" Tietenkin tajusin, mutta samalla en olisi ikinä saanut julkaista Anvilin kolmatta albumia, Kudlow jatkaa.

Kilmister myös lopulta ymmärsi Kudlowin päätöksen.

- Hän tajusi, että minä olen Lips ja hän on Lemmy ja on hyvä, että meillä on kaksi eri yhtyettä, mikä on parempi kuin vain yksi bändi.

Lopulta Motörheadin kitaristiksi päätyi Phil Campbell.

Anvil sai vuonna 2010 uutta nostetta uralleen, kun siitä julkaistiin dokumentti, jossa kerrottaan rock-unelman rikkoutumisesta ja muusikkoelämän taisteluista.

Lue myös: Michael Monroe sai osansa Lemmy Kilmisterin tuhkista - julkaisi kuvan hylsystä

Lue myös: Ozzy Osbourne jutteli Lemmy Kilmisterin kanssa kuolinpäivänä - "En ymmärtänyt, mitä hän puhui"

Lue myös: Sabaton-laulaja tarjosi Lemmy Kilmisterille viskin ja sai legendalta tärkeän opin

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat