Kuva: AOP

Michael Monroen mielestä Hanoi Rocksia ei voinut määritellä - "Musiikkimme sopi kaikille"

28.07.2022 08:15 - Lauri Kujanpää

Monroe kertoo tuoreessa haastattelussa, että Hanoi Rocksia yritettiin kategorisoida, mutta turhaan.

Muusikko Michael Monroe, 60, julkaisi uuden albumin I Live Too Fast To Die Young kesäkuussa. Monroe antoi pitkän haastattelun vastikään Ultimate Classic Rock -julkaisulle ja haastattelussa esimerkiksi pohdittiin sitä, kuinka vahvasti Hanoi Rocks aikoinaan vaikutti siihen, millainen ilmiö Los Angelesin 1980-luvun rock-kentästä tuli.

Hanoi Rocks ei kuitenkaan ollut metallimusiikkia, kuten monet muut 1980-luvun yhtyeet olivat.

- Kun me aloitimme, niin silloin myös heavy metal -termi alkoi syntymään. Mutta minusta genret ovat turhia ja meitäkin yritettiin kategorisoida. Hanoi Rocks ei kuulunut mihinkään kategoriaan ja se oli yksi parhaista asioista bändissä, Monroe sanoi.

- Soitimme mitä vain ja esimerkiksi Lontoossa kaikki tulivat katsomaan meitä: hipit, punkkarit, skinit. Musiikkimme sopi kaikille. Meitä yritettiin laittaa metallibändien joukkoon, sitten punk-yhtyeiden ja lopulta glam-skeneen. Olimme kuitenkin vain rock-bändi, Monroe jatkoi. 

Monroen 60-vuotisjuhlakeikka nähdään Helsingin jäähallissa 23. syyskuuta. Keikalla tullaan kuulemaan lukuisia kappaleita sekä Hanoi Rocksin tuotannosta että Michael Monroen koko soolouran varrelta.

Lue myös: Michael Monroe täytti 60 vuotta - luvassa juhlakonsertti ja kattava dokumentti

Lue myös: Michael Monroe sai osansa Lemmy Kilmisterin tuhkista - julkaisi kuvan hylsystä

Lähde: Ultimate Classic Rock

Uusimmat