Kuva: Joonas Brandt

Himos Metal Festivalia juhlitaan jälleen ensi kesänä - mukana Ville Valon soolobändi sekä The 69 Eyes

01.09.2022 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Runsaasti lisää julkistuksia on luvassa vielä syystalven ja kevään aikana.

Historian ensimmäinen Himos Metal Festival otettiin yleisön taholta avosylin vastaan elokuussa. Paikalla juhli liki 10 000 rockin ja metallin ystävää. Tapahtuma saa jatkoa, kun Himos Metal Festival rantautuu nimensä mukaisesti Himokselle jälleen 11.-12. elokuuta 2023.

Esiintyjiksi on kiinnitetty HIM-yhtyeen laulajana ja keulakuvana tunnetun Ville Valon sooloyhtye VV.

Himoksen metallijuhlissa nähdään myös helsinkiläinen goottirock-yhtye The 69 Eyes sekä tymäkkää metallia kunnianhimoisin sävellyksin tiskiin lataava Diablo. Runsaasti lisää julkistuksia on luvassa vielä syystalven ja kevään aikana.

- Metallille on selkeästi ollut tilausta Himoksen miljöössä, joka on ensiluokkainen tapahtumapaikka niin esiintyjien kuin yleisön viihtyvyyden kannalta. Alue on toimiva ja laadukkaita sekä monipuolisia ravintola- ja majoituspalveluita on tarjolla runsaasti. Tämä ja ensiluokkainen ohjelma tuovat paikalle toivon mukaan jälleen runsaslukuisen yleisön, kommentoi promoottori Timo Isomäki.

Himos Metal Festivalin kahden päivän festivaali- ja VIP-lippujen myynti on alkanut Tiketissä ja Lippupisteessä. Myös kahden päivän karavaanari- ja leirintäpaikkojen myynti on alkanut Tiketissä. Muita majoitusvaihtoehtoja voi yleisö tiedustella Himos Lomien asiakaspalvelusta.

Himos Metal Festival 11.-12.8.2023

Himos Park, Jämsä

Liput:

2 pv 109 eur

2 pv vip 179 eur

Lue myös: Himoksella juhlitaan viikonloppuna metallimusiikin tahdissa - mukana huippuartistit

Lue myös: Bam Margeran mukaan Ville Valo tutustutti hänet päiväkänneihin - "Ihailin häntä kovasti"

Kilpailut

Uusimmat