Kuva: AOP

Terveysongelmista kärsivä Ozzy Osbourne kaipaa kiertueelle - "Minun on päästävä takaisin lavalle"

15.09.2022 08:15 - Lauri Kujanpää

Osbournen uusi sooloalbumi Patient Number 9 julkaistiin syyskuun alussa. Albumilla vierailevat muun muassa Zakk Wylde, Jeff Beck, Tony Iommi sekä Eric Clapton.

Muusikko Ozzy Osbourne, 73, on kärsinyt terveysongelmista jo hetken aikaa. Osbourne sairastaa Parkinsonin tautia, ja sen lisäksi hän kävi läpi merkittävän leikkauksen kesäkuussa.

Osbourne on toipumassa leikkauksestaan ja mies toivookin, että pääsee pian takaisin kiertueelle ja lavalle fanien eteen.

- Toivon todellakin, että voin jossain vaiheessa niin hyvin, että pääsen kiertueelle. Kun olen saanut uuden albumin promootiot tehtyä, treenaan kovasti ja yritän saada itseni taas jaloilleni, Osbourne kertoo The Klinger Show -ohjelman haastattelussa.

Osbourne kokee, että ei ole vielä valmis keikkailemaan.

- Kaikki on nyt toisin ja se on hieman noloa, Jos en ole saanut itseluottamustani takaisin, menetän tasapainoni. Olen kuitenkin selvinnyt huume- ja alkoholiaddiktiosta sekä päässyt irti tupakasta. Uskon, että pystyn siis taistelemaan. Minun täytyy nimittäin päästä takaisin lavalle, muusikko jatkaa.

Osbournen uusi sooloalbumi Patient Number 9 julkaistiin syyskuun alussa. Albumilla vierailevat muun muassa Zakk Wylde, Jeff Beck, Tony Iommi sekä Eric Clapton.

Lue myös: Ozzy Osbourne avautuu kivuliaista terveysongelmistaan - "Se oli v*tun tuskaista"

Lue myös: Ozzy Osbourne ilmoittaa muuttavansa takaisin kotimaahansa - "En halua kuolla Yhdysvalloissa"

Lue myös: Ozzy Osbourne kertoo terveydentilastaan - uusi levy julki syyskuussa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat