Kuva: AOP / Joni Haavisto

Guns N' Rosesin hittikappale sai vaikutteita W.A.S.P:ilta, kertoo Blackie Lawless

19.10.2022 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Axl Rose oli kertonut aikoinaan Lawlessille Welcome to the Jungle -kappaleen synnystä.

W.A.S.P-yhtyeen johtohahmo Blackie Lawless, 66, kertoo, että Guns N' Rosesin jäsenet olivat uransa alkupuolella suuria W.A.S.P-faneja. Esimerkiksi, kun Guns N' Roses oli julkaissut debyyttialbuminsa Appetite for Destruction vuonna 1987, pääsi laulaja Axl Rose ensimmäistä kertaa esittäytymään Lawlessille.

- En tuntenut sitä albumia vielä silloin. Henkilökuntamme oli kertonut bändistä ja kuulin, että he haluavat tavata, sillä he ovat meidän fanejamme, Lawless muistelee Appetite for Distortion -podcastin haastattelussa.

Rose oli kertonut Lawlessille tapaamisessa, että hittikappale Welcome to the Jungle on saanut inspiraatiota W.A.S.P:in Inside the Electric Circus -albumista.

- Ihmettelin, mitä Rose tarkoitti ja hän sanoi "Meilläkin oli ajatus sirkuksesta, jossa on eläimiä ja viidakko ja hirveä kaaos. Tämä idea sai alkunsa teiltä".

Inside the Electric Circus julkaistiin vuonna 1986 ja se oli W.A.S.P:in kolmas levy. Guns N' Rosesin Welcome to the Junglesta tuli taas lopulta yksi kaikkien aikojen suurimmista rock-hiteistä.

Lue myös: Nikki Sixx paljastaa uutuuskirjassa - varasti W.A.S.P.-johtohahmon ideoita uransa alkuaikoina

Lue myös: W.A.S.P-keulahahmo omistaa Elvis Presleyn sängyn - "Mietin, mitä hänelle kuului silloin"

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat