Kuva: Promo / Children Of Bodom

Children Of Bodomin jäsenet avasivat yhtyeen nimikkobaarin - "Idea pyöri mielessä pitkään"

11.11.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Baarissa on mahdollista tutustua Children of Bodomin esineistöön, kuten soittimiin, lavasteisiin ja kultalevyihin. Henkka Seppälä ja Jaska Raatikainen kertovat paikasta Voice.fi:n haastattelussa.

Children of Bodomin Henkka Seppälä, Jaska Raatikainen ja Janne Wirman avasivat Bodom Bar & Sauna -nimisen baarin Espoon Niittykumpuun. Baarissa on mahdollista tutustua Children of Bodomin esineistöön, kuten soittimiin, lavasteisiin ja kultalevyihin. Baarin seiniä myös koristavat erilaiset kuvat bändistä, keikkajulisteet ja jopa settilistat.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta. Haastattelussa Jaska Raatikainen ja Henkka Seppälä kertovat muun muassa baarista, muistoista ja Alexi Laihon valtavasta työmoraalista. 

- Kyllä ihmisillä oli ulkopuolella aika silmät pyöreänä, kun vihdoinkin saimme ikkunasta suojat pois ja jengi pääsi katselemaan sisälle, Raatikainen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Idea baarista on ollut bändin jäsenten mielessä jo pitkään.

- Kun pyörimme pitkin maailmaa, niin Janne ja Alexi (Laiho) halusivat aina hengailla paikallisessa Hard Rock Cafessa, eli HRC:ssä, jonka he pyöräyttivät muotoon HCDR, eli Hate Crew Deathroll, Seppälä sanoo ja viittaa yhtyeen albumiin. 

- Kun päätimme, että bändi loppuu, niin tajusimme samalla, että meillä on paljon kaikkea tavaraa, jota olisi hienoa tuoda fanien eteen näytille. Pelkkä museo tällaiseen olisi ollut tylsä vaihtoehto, Seppälä jatkaa. 

Bändi myöntää, että saunomismahdollisuus ei ollut heti mielessä, mutta nykyistä tilaa kun tarjottiin, olivat he heti mukana.

- Me pitkään pyörittelemme tätä ideaa ja kun paikkaa tarjottiin viime keväänä, niin asia oli heti selvä, Seppälä sanoo.

- Olemme vanha saunova bändi ja tämä kyseinen tila oli tarpeeksi iso, että pystyi järjestämään sekä mukavan baarin että saunomismahdollisuuden, Seppälä jatkaa.

Mutta miten baari päätyi lopulta Espooseen? Asiaan on muutamakin hyvä syy. 

- Olen itse asunut Matinkylässä, olemme käyneet koulua tuossa vieressä ja olemme tehneet espoolaisen panimon kanssa ennenkin yhteistyötä, niin kaikki kävi heti järkeen. Metrokin on vieressä.

Olohuone Children of Bodom -faneille

Raatikainen ja Seppälä ovat innoissaan siitä, että vaikka bändi on lopettanut, on faneilla nyt mahdollista kokoontua johonkin tiettyyn paikkaan muistelemaan ja nauttimaan yhtyeen perinnöstä. 

Ja nähtävää, sitä riittää. 

Kun baarissa kävelee, pienet ja suuret esineet kertovat valtavaa tarinaa Children Of Bodomin menestyksekkäästä historiasta. Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on esimerkiksi nappulaviritelmä, jolla kosketinsoittaja Wirman pystyi tilaamaan alkoholijuomia suoraan lavalle vain nappia painamalla. Fanien iloksi myös jokaisen esineen kohdalla on esittelyteksti, että tietää, mistä on kyse. 

Raatikainen ja Seppälä myöntävät, että valtavaa tavaramäärää penkoessa muistoja heräsi.

- Löysimme esimerkiksi joitain alkuperäisiä sanoituksia, joita Alexi on tehnyt. Siellä oli vaikka ja mitä, mistä heti muistimme, että ai niin, tämä esine lensi lavalle silloin Kreikassa, Raatikainen sanoo.

- Kyllä siinä naurukin oli herkässä, kun biiseillä oli erilaisia työnimiä, jotka jäivät elämään. Yksi oli esimerkiksi Stetson, josta tuli Hexed, Seppälä nauraa.

- Jep, ne piti opetella sitten uudestaan, kun lavalla saattoi tulla ongelmia, että mikä biisi tämä oikein on, Raatikainen jatkaa. 

Children of Bodom oli yksi Suomen menestyneimpiä metalliyhtyeitä. Bändi soitti viimeisen keikkansa vuoden 2019 lopussa. Yhtyeen johtohahmo Alexi Laiho menehtyi vuoden 2020 lopulla.

Voit kuunnella koko haastattelun artikkelin alusta tai suoraan Podplaysta.

Voice.fi, Radio City, Radio SuomiRock ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Children of Bodomille oma sauna ja baari Espooseen - "Kaikkihan haaveilevat oman paikan perustamisesta"

Lue myös: Edesmennyt Alexi Laiho palkittiin elämäntyöstä - Anna-sisko lausui kiitoksen koko perheen puolesta

Kilpailut

Uusimmat