Kuva: Joonas Brandt

Ville Valo kehuu Lars Ulrichia - "Yksi tärkeimmistä rumpaleista sitten John Bonhamin"

04.12.2022 14:15 - Lauri Kujanpää

Tuoreessa haastattelussa Valo pohtii Metallicaa ja varsinkin Some Kind of Monster -dokumenttia.

Australialaisen Heavy-julkaisun haastattelussa Ville Valo innostui puhumaan Metallican vaiheista. Esimerkiksi vuonna 2004 Metallica julkaisi Some Kind of Monster -nimisen dokumentin, jossa katsojat saivat seurata tiiviisti yhtyeen kriisejä ja aikaa terapeutin kanssa. 

- Metallica voi tehdä mitä haluaa, varsinkin sellaisten mahtavien levyjen jälkeen, joita he ovat julkaisseet. Ja he yrittivät vain selviytyä ja en yllättyisi, jos monet muutkin ovat tehneet samaa. Metallica vain halusi tuoda sen julkisesti esille, Valo pohtii. 

- Itse olen hieman ujo enkä halua vetää huomiota itseeni. Näin meillä suomalaisilla on tapana. Kulttuurissamme pidetään asiat omassa tiedossa ja siksi se Metallica-juttu tuntui niin oudolta. Metallican ehkä täytyi käydä tuo tie läpi, jotta he pystyivät julkaisemaan lisää mahtavia levyjä. 

Samassa haastattelussa Valo myös kehuu Metallican rumpalia Lars Ulrichia.

- Rakastan Larsia. Sitten John Bonhamin jälkeen, Lars on yksi tärkeimmistä rumpaleista. Hänellä on tunnistettava tyyli. 

Lars Ulrich. (kuva: AOP)

Ville Valon VV-sooloyhtyeen Neon Noir -albumi julkaistaan 23. tammikuuta 2023. 

- Olen tehnyt levyllä kaiken itse, osittain koronan vuoksi, koska ei ollut mahdollisuutta kasata bändiä. Ehkä siksi tässä meni niin pitkään, Valo kertoi syyskuussa Voice.fi:n haastattelussa.

- Minulla oli tilaa soittaa rummut ja kaikki muu kotona. Tietenkin yritin muistaa naapureita ja soittaa niin sanotusti toimistotyötuntien aikana, mies jatkaa ja myöntää, että juuri rummut olivat hankalin soitin soittaa sekä äänittää. Ehkä myös koko kokonaisuus oli haastava. Oli aika hurja ajatus alkaa tekemään kaikkea itse.

VV:n maailmankiertue alkaa vuoden alussa Tavastialta. 

Lue myös: "En halunnut kasata toista Himiä" - Ville Valo kertoo, mitä halusi uudelta bändiltään

Lue myös: Ville Valo kommentoi Bam Margeran syytöksiä - "On turha siirtää vastuuta toiselle"

Lue myös: Ville Valoa ei kaduta, että Him-yhtyeen taival päättyi - "Olimme tehneet samaa juttua pitkään"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat