Kuva: AOP

Dream Theater saapuu Suomeen - Euroopan-kiertueella mukana suomalaisyhtye

14.01.2023 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Dream Theaterin lämmittelijänä koko Euroopan-kiertueella toimii suomalainen Arion.

Viime vuonna järjestyksessään jo 15. studioalbuminsa A View From The Top Of The World julkaissut progejättiläinen Dream Theater nähdään helmikuun alussa Suomessa kahdella erikoiskeikalla, joissa on luvassa livenä aikaisemmin vain levyiltä nautittuja helmiä.

Dream Theaterin lämmittelijänä koko Euroopan-kiertueella toimii suomalainen Arion. Majesteettisista melodioistaan ja uhkeista sovituksistaan tunnettu Arion julkaisi kolmannen albuminsa Vultures Die Alone vuonna 2021.

Yhtyeet konsertoivat  Tampereen Nokia-areenalla 2. helmikuuta 2023 ja seuraavana päivänä Oulun Energia-areenalla.

Urallaan yli 15 miljoonaa levyä myynyt Dream Theater on myös kaksinkertainen Grammy-ehdokas ja se on saanut lukuisia huomionosoituksia vuosien mittaan: yhtye on listattu esimerkiksi Rolling Stone -lehden 100 Greatest Metal Albums of All-Time -listalle Images & Words -albumillaan.

Dream Theater, Arion

2.2.2023 Tampere, Nokia Arena

3.2.2023 Oulu, Oulun Energia Areena

Liput:

Tampere: Lippupiste, alkaen 81,50€

Oulu Ticketmaster, alkaen 79,00€

Lue myös: Dream Theater -laulaja on valmis tekemään töitä Mike Portnoyn kanssa - "Kaikki on mahdollista"

Lue myös: Dream Theaterin John Petrucci ja yhtyeen ex-rumpali Mike Portnoy soittavat pian yhdessä - "Iso juttu"

Kilpailut

Uusimmat