Kuva: AOP

Manowar saapuu pian Suomeen - yhtyeessä soittaa legendaarinen kitaristi

23.01.2023 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kitaristina kiertueella toimii Michael Angelo Batio, joka tunnetaan valtavan nopeasta soitostaan ja legendaarisista videoistaan.

Manowarin maailmankiertuetta on jouduttu siirtämään koronan tuoman epävarmuuden vuoksi. Suomalaiset pääsevät kuitenkin vihdoinkin nauttimaan yhtyeen sankarimetallista Espoon Metro Areenalla 1. helmikuuta 2023.

Upeassa keikkakunnossa kauttaaltaan oleva heavy metal -yhtye juhlii viime vuonna alkavalla kiertueellaan yhtyeen useita virstanpylväitä: Fighting The World -albumi täytti 35 vuotta, The Triumph Of Steel 30 vuotta, Warriors Of The World 20 vuotta ja Gods Of War 15 vuotta.

Kitaristina kiertueella toimii Michael Angelo Batio, joka tunnetaan valtavan nopeasta soitostaan ja legendaarisista videoistaan, joissa hän esimerkiksi soittaa nelikaulaisella kitaralla. Mies on tuttu myös Nitro-nimisestä bändistä. 

Manowarin julkaiseman videon Batiosta näet alta tai tästä.

Yli 20 miljoonaa albumia urallaan myynyt Manowar on nauttinut kulttimainetta mittavalla urallaan alusta alkaen, eikä vähiten tinkimättömän asenteensa sekä unohtumattomien sloganiensa vuoksi, näistä jälkimmäisistä muistetaan esimerkiksi “Death to false metal”.

Manowar

Espoo Metro Arena

Ke 1. helmikuuta 2023

Liput alkaen 89 euroa, liput myy Ticketmaster

Lue myös: Manowar-kitaristille yhtyeessä soittaminen oli unelmien täyttymys - "Hän oli valkea kuin lakana"

Lue myös: Manowar-johtohahmo jyrähti keikalla: "Uskotteko niitä kus*päitä?"

Kilpailut

Uusimmat