Kuva: Lauri Kujanpää

Marko Hietala keikkailee keväällä Suomessa - "On luonnollista palata lavoille"

25.01.2023 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kevään kiertueella kuullaan materiaalia Hietalan 2019 julkaistulta ensimmäiseltä sooloalbumilta Mustan sydämen Rovio, sekä muutama tarkoin valittu lainakappale.

Maamme tunnetuimpiin laulaja-basisteihin lukeutuva, Nightwishin ja Tarot-yhtyeen riveistä sekä Raskasta joulua -kokoonpanosta tuttu Marko Hietala on viettänyt hengähdystaukoa musiikkimaailman kuvioista, mutta vastaa nyt yleisön odotuksiin ja lähtee Mustan Sydämen Kevät -kiertueelle.

- Rokkarille rokkaavasta maailmasta on luonnollista ja oikein palata lavoille. Tulen siis tekemään Suomessa omalla joukkiolla Mustan Sydämen Kevät -kiertueen huhtikuussa 2023. Tulemme jakamaan korvakarkkejamme progen, rockin ja metallin rakastajille useammassakin paikassa. Olisi hienoa nähdä, ja arvaan, että teille olisi hienoa olla paikalla, kuvailee Hietala fiiliksiään.

Kevään kiertueella kuullaan materiaalia Hietalan 2019 julkaistulta ensimmäiseltä sooloalbumilta Mustan sydämen Rovio, sekä muutama tarkoin valittu lainakappale. Mustan sydämen rovio julkaistiin myös englanninkielisenä versiona nimellä Pyre of The Black Heart ja se sai kansainvälisessä rock-lehdistössä innostuneen vastaanoton: Markon monipuolista äänenkäyttöä ja klassikoista ammentavaa, mutta silti omintakeista uutta musiikkia on kehuttu laajalti.

Kiertuekokoonpano:

Marko Hietala (laulu, basso)

Tuomas Wäinölä (kitara)

Vili Ollila (koskettimet)

Anssi Nykänen (rummut)

Hietala ilmoitti Facebook-sivuillaan vuoden 2021 alussa jättävänsä Nightwishin sekä poistuvansa kokonaan julkisuudesta. Tiedotteessa Hietala kertoi muun muassa musiikkimaailman epäoikeudenmukaisuuksista sekä kroonisesta masennuksestaan. Viime kesänä mies esiintyi muutaman kerran Northern Kings -kokoonpanossa. 

Marko Hietala – Mustan Sydämen Kevät -kiertue 2023

la 15.4. Hyvinkää, Hyvinkääsali *

su 16.4. Imatra, Kulttuuritalo Virta **

ti 18.4. Tampere, Tampere-talo, Pieni sali *

ke 19.4. Hämeenlinna, Suistoklubi *** †

pe 21.4. Mikkeli, Mikaeli *

la 22.4. Kuopio, Circus * †

su 23.4. Oulu, Madetojan sali *

ke 26.4. Klaukkala, Monikkosali *

to 27.4. Espoo, Sellosali *

pe 28.4. Joensuu, Carelia-sali *

la 29.4. Nivala, Tuiskula *** †

Konsertit alkavat klo 19:00. Kesto 90 min, ei väliaikaa.

Ei ikärajaa.

(† Rock-klubeissa ikäraja, eri klo-ajat / liput)

Konserttiliput:

Hinnat alkaen 29,50 €

Lue myös: Marko Hietala kertoo jättävänsä Nightwishin: "Kulunut vuosi pakotti minut miettimään"

Lue myös: Marko Hietala palasi sosiaaliseen mediaan - "Olen tullut takaisin"

Kilpailut

Uusimmat