Kuva: AOP

Ozzy Osbourne peruu Euroopan-kiertueensa - samalla Helsingin-konsertti peruuntuu

01.02.2023 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Osbourne sanoo, että valtava määrä leikkausoperaatioita on vaikuttanut siihen, että hänen fyysinen kuntonsa on heikko.

Legendaarinen Ozzy Osbourne peruu Euroopan-kiertueensa. Samalla myös Suomen-keikka peruuntuu. Osbournen olisi pitänyt esiintyä Helsingissä 3. toukokuuta. 

Osbourne ilmoittaa tiedotteessaan, että syynä on hänen terveydentilansa.

"Tämä on yksi vaikeimmista asioista, joita joudun jakamaan. Kuten ehkä tiedätte, neljä vuotta sitten minulle kävi suuri onnettomuus, joka vaurioitti selkärankaani. Sen jälkeen ainoa tavoitteeni on ollut päästä takaisin lavoille. Lauluääneni voi hyvin."

Osbourne sanoo, että valtava määrä operaatioita on vaikuttanut siihen, että hänen fyysinen kuntonsa on heikko.

"Olen kiitollinen, että olette kaikki pitäneet lipuistanne kiinni kaiken tämän ajan. En kuitenkaan ole siinä kunnossa, että voisin tehdä Euroopan-keikat. Uskokaa minua, kun sanon, että fanien pettäminen tekee minut todella surulliseksi", Osbourne sanoo. 

"En olisi ikinä uskonut, että kiertuepäiväni päättyisivät näin. Henkilökuntani juuri pohtii, kuinka voisin tehdä keikkoja ilman matkustamista."

Lopuksi Osbourne vielä kiittää fanejaan, ystäviään, perhettään, henkilökuntaansa ja Judas Priestia, jonka olisi pitänyt olla kiertueella mukana.

"Annoitte minulle elämän, josta en olisi koskaan voinut edes uneksia. Rakastan teitä". Osbourne päättää. 

Näet koko tiedotteen alta tai tästä. 

 
 

Lue myös: Iron Maidenin ex-laulaja Paul Di'Anno esiintyi Ozzy Osbournen entisen kitaristin kanssa

Lue myös: Ozzy Osbourne käveli kepin varassa kadulla - katso, miltä laulaja näyttää nykyään

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat