Kuva: AOP

Metallica on Sammy Hagarille velkaa 200 dollaria - laulaja kertoo syyn

20.02.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hagar muistelee Instagram-julkaisussa vuotta 1988, kun Van Halen ja Metallica olivat samalla kiertueella.

Van Halenissa laulanut Sammy Hagar, 75, muistelee sosiaalisessa mediassa vuotta 1988, kun Van Halen, Scorpions, Dokken, Metallica ja Kingdom Come kiersivät Monsters of Rock -kiertueella.

"Paljon metallia kuvassa. Tämä on otettu Monsters of Rockin pressitilaisuudesta. Täytyy myöntää, että meillä oli mahtavaa", Hagar muun muassa kirjoittaa.

Hagar myös kertoo, että Metallican jäsenet ovat hänelle edelleenkin velkaa 200 dollaria.

"Metallica ei ollut vielä lyönyt läpi Enter Sandman -kappaleella, mutta he olivat mahtavia ja jättivät Dokkenin pulaan, jonka piti esiintyä heidän jälkeensä. Löin jokaisen Metallica-jäsenen kanssa vetoa sadasta dollarista, että kiertueen loppuun mennessä heidän seuraava levynsä myy platinaa. Ainoastaan Lars Ulrich ja Kirk Hammett ovat maksaneet velkansa", Hagar jatkaa.

Samana vuonna Metallica julkaisi ...And Justice for All -albumin, joka myi lopulta moninkertaista platinaa. 

Näet julkaisun alta tai tästä. 

Lue myös: Metallica vitsaili Rihannan paluuesityksestä - "Ei pyytänyt meitä mukaan"

Lue myös: Dave Mustaine haluaisi, että Megadeth soittaa Metallican kanssa - "Mitä he pelkäävät?"

Lähde: UCR

Kilpailut

Uusimmat