Kuva: All over Press

Rob Halford muistelee, millaista oli laulaa Black Sabbathin keulilla - "Yhtäkkiä olin lavalla"

03.03.2023 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Halford on laulanut Black Sabbathin kanssa sekä vuonna 1992 että 2004.

Marraskuussa 1992 nähtiin erikoinen hetki rock-musiikin historiassa. Black Sabbath soitti kaksi lämmittelijäkeikkaa edelliselle laulajalleen Ozzy Osbournelle, mutta Sabbathissa tuolloin laulanut Ronnie James Dio kieltäytyi astumasta lavalle. 

Apuun pyydettiin Judas Priest -laulaja Rob Halford. Halford muistelee tuoreessa haastattelussa, kuinka keikat menivät.

- Ronnie työskenteli Sabbathissa ja heillä oli tilaisuus järjestää pieni jälleentapaaminen Ozzyn kanssa. Ronnie sanoi, että astuu sivuun henkilökohtaisiin syihin vedoten. Joten Tony Iommi soitti minulle ja kysyi, että voinko auttaa. Puhuimme settilistasta ja mietimme muutamaa kappaletta, joita Sabbath ei ole soittanut vuosiin. Yhtäkkiä olimme tekemässä kaksi keikkaa. Ehdimme hieman treenata studiotilassa ja seuraavana päivänä astelimme lavalle. Se oli mahtavaa, Halford sanoo SirusXM-kanavan haastattelussa. 

Vuonna 2004 Halford liittyi Tony Iommin, Geezer Butlerin ja Bill Wardin kanssa lavalle Ozzfestissa, kun Osbourne sairastui.

- Ozzylla oli kurkku kipeänä ja Sharon [Osbourne] soitti minulle ja pyysi apuun. Kysyin, että milloin ja Sharon vastasi, että tänään. Joten vedin ensin Judas Priest -keikan, kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet ja menin Ozzyn tilalle laulamaan Black Sabbath -jäsenten kanssa. 

Lue myös: Rob Halford kommentoi ikimuistoista iltaa Judas Priestin ex-jäsenten kanssa - "Maagista"

Lue myös: Rob Halford sanoo, että Judas Priest on ollut yhteydessä K.K Downingiin yhteisesiintymisen tiimoilta

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat