Kuva: Tarot / Promo

Zachary Hietala kertoo, kuinka ajatus Tarotin paluusta syntyi - uusi rumpali löytyi lähipiiriistä

03.03.2023 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Suomalaisen heavy metal -musiikin pioneeriyhtye Tarot soittaa ensimmäisen keikkansa 10 vuoden tauon jälkeen ensi kesänä.

Suomalaiset metallifanit saivat vastikään iloisia uutisia. 

Suomalaisen heavy metal -musiikin pioneeriyhtye Tarot soittaa ensimmäisen keikkansa 10 vuoden tauon jälkeen. Bändi esiintyy Old Farts Rock -tapahtumassa Kuopiossa heinäkuussa.

Yhtyeen perustivat 1980-luvulla veljekset Marko ja Zachary Hietala. Zachary Hietala kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että päätös paluukeikasta tehtiin varsin nopeasti. 

Voit myös kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

- Meidän yksi teknikoistamme Jarkki on myös kulttuuripuolen tekijä ja on järjestänyt tapahtumaa nimeltä Old Farts Rock. Jarkki sanoi tässä vastikään mulle, että voisi järjestää jälleen tapahtuman ja Tarot voisi esiintyä siellä. Olin itse heti valmis, mutta tiesin, että Markolla on kiireitä sooloprojektinsa kanssa ja Jannella [Tolsa] Turmion Kätilöiden kanssa. Jarkki kuitenkin lupasi kysellä muilta ja ei siinä mennyt kuin viikko, niin Marko vastasi myöntävästi. Rumpali kuitenkin puuttui, Zachary Hietala sanoo. 

Tarotin pitkäaikainen rumpali Pecu Cinnari menehtyi vuonna 2016. Ensi kesänä Tarotin keikalla rumpusetin takana istuu Turmion Kätilöt -rumpali Antero Seppänen.

 - Soitimme muutama vuosi sitten yhden Tarotin biisin Kätilöiden kanssa ja se meni hyvin. Antero näytti vihreää valoa ja löimme lukkoon, että keikka soitetaan. 

Treenikämpälle Tarot ei ole vielä astellut.

- Emme ole ehtineet järjestää edes bändipalaveria. Näen Markon seuraavan kerran huhtikuussa, sillä hän asuu Espanjassa. Käymme silloin läpi, että mitä biisejä soittelemme ja miten pitkä settilista voisi olla. Jään kesäkuussa itse nuorisotyöstäni lomalle, niin silloin alamme treenaamaan ihan helvetisti, Zachary kertoo. 

- Soittelin tässä juuri live-albumimme päälle ja huomasin, että muisti palautuu pätkittäin. Joku Wings of Darkness menee helposti vaikka unissaan, mutta on siellä niitä uusia kappaleita, joista miettii, että mitä niissä oikein tapahtuu, Zachary nauraa.

Zachary Hietala lupaa, että setti hiotaan kuntoon ja keikalla ollaan täydessä iskussa. Mutta voisiko keikkoja tulla enemmänkin? Zachary Hietala on itse sitä mieltä, että voisi, mutta ensin täytyy katsoa, kuinka Kuopiossa lavalla onnistutaan ja millaiset kiireet muilla on. 

- Olen vasta nähnyt asian tiimoilta Tommia [Salmela]. Jos keikasta jää hyvä pöhinä ja hyvä boogie, niin eiköhän asiaa ainakin pohdita. 10 vuoden tauon jälkeen ja uudella rumpalilla ei kuitenkaan kannata lähteä merta edemmäs kalaan. 

- Pitää myös ottaa huomioon, että Turmion Kätilöillä on valtavasti keikkaa, Markolla on soolokeikat ja Tommilla Lazy Bonez -yhtyeen tiimoilta kiireitä. Minun mielestäni olisi hienoa tehdä enemmänkin keikkoja ja tarjouksia on jo tullut klubeilta sekä festareilta. 

Zachary Hietala sanoo myös, että on yllättynyt siitä, kuinka suuri pöhinä paluukeikasta tuli.

- Tilausta selvästi olisi ja ihmiset ovat kiinnostuneita. Vanha muusikko yllättyi!

Voit kuunnella koko haastattelun artikkelin alusta tai suoraan Podplaysta. Haastattelussa Hietala pohtii myös uransa kohokohtia, veljensä Markon Nightwish-uraa sekä Tarotin vaikeimpia biisejä. 

Tarot-perustettiin 1980-luvulla ja sen tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Wings of Darkness, Pyre of Gods sekä I Walk Forever. Tarotin laulaja-basisti Marko Hietala nousi 2000-luvulla maailmanmaineeseen Nightwish-yhtyeen kautta.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Heavy metal -yhtye Tarot tekee paluun keikkalavoille 10 vuoden tauon jälkeen

Lue myös: Tarotista ja Raskasta Joulua -kokoonpanosta tuttu Tuple Salmela julkaisi soolosinglen - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat