Kuva: AOP

Robert Trujillo laulaa ensimmäistä kertaa Metallican levyllä - "Olen todella ylpeä siitä"

28.03.2023 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Trujillo laulaa taustoja kappaleella You Must Burn, joka löytyy huhtikuussa ilmestyvältä 72 Seasons -albumilta.

Metallican fanit ovat kuumeisesti odottaneet huhtikuuta, jolloin yhtyeen uusi albumi 72 Seasons julkaistaan.

Levyllä tehdään myös jotain hyvin uutta. Basisti Robert Trujillo nimittäin laulaa ensimmäistä kertaa Metallican albumilla, vaikka on ollut yhtyeen jäsen jo 20 vuotta.

- Kun liityin Metallicaan, en ollut koskaan laulanut elämässäni. Nyt ensimmäistä kertaa saan laulaa Metallican levyllä ja tukea James Hetfieldiä, Trujillo kertoo Metallican So What! -fanilehdelle. 

Trujillo laulaa taustoja kappaleella You Must Burn

- Tuottajamme Greg soitti minulle ja olin hämmentynyt, sillä ajattelin, että hän pyytää minua soittamaan bassoa. Yhtäkkiä hän pyysi minua laulamaan muutaman kohdan ja olin hieman hermostunut, mutta myös motivoitunut.

- Minun onnekseni, se laulukohta oli mukavuusalueellani. Olen todella ylpeä siitä, Trujillo sanoo.

72 Seasons julkaistaan 14. huhtikuuta. 

Lue myös: Metallican Lars Ulrich ansaitsee enemmän kunnioitusta, sanoo Gojira-rumpali

Lue myös: Maailman parhaimmat heavy metal -kappaleet listattiin - Black Sabbathilta mukana useampi biisi

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat