Kuva: AOP

Freddie Mercury suunnitteli Bohemian Rhapsody -kappaleesta aluksi erinimistä

03.06.2023 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Asia selviää Mercuryn alkuperäisestä sanoituspaperista.

Queen-yhtyeen edesmenneen keulakuvan Freddie Mercuryn omaisuutta huutokaupataan syykuussa. Ensin tavarat siirretään näyttelyihin ympäri maailmaa, minkä jälkeen ne myydään. Mercuryn vanha ystävä Mary Austin päätti huutokaupata tavarat, joita hän on säilyttänyt viimeiset 30 vuotta hänen Kensingtonin kodissaan. Osa tuotoista annetaan hyväntekeväisyyteen.

- Nyt on aika päästää näistä irti, Austin kommentoi. 

- Minulle oli tärkeää tehdä tämä Freddien rakastamalla tavalla, sillä hän ei rakastanut mitään niin paljon kuin huutokauppoja.

Yksi esineistä on Mercuryn käsinkirjoittama sanoituspaperi Bohemian Rhapsody -kappaleesta. Blabbermouth-sivuston mukaan sanoituksissa huomataan, että alun perin kappaleen nimi olisi ollut Mongolian Rhapsody, mutta lopulta Mongolian-sanat on yliviivattu ja korvattu Bohemian-sanalla.

Sanoituksissa on myös kohta "Mama, there's a war began, I've got to leave tonight", jonka Mercury korvasi lopulta sanoilla "Mama, just killed a man".

Freddie Mercury menehtyi vuonna 1991. 

Lue myös: Queen aikoo julkaista ennenkuulemattoman kappaleen, jossa laulaa Freddie Mercury

Lue myös: Freddie Mercuryn henkilökohtaisia tavaroita laitetaan myyntiin

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat