Kuva: AOP

Metallica esitti legendaarisen instrumentaalikappaleensa - video

03.06.2023 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Metallica saapuu Helsingin Olympiastadionille perjantaina 7. kesäkuuta ja sunnuntaina 9. kesäkuuta 2024.

Maailmankiertueensa uuden 72 Seasons -albuminsa tiimoilta aloittanut Metallica pitää kiertueillaan mukanaan valtavaa kuvausryhmää, joka tuottaa laadukasta sisältöä Metallican sosiaalisen median kanaville, kuten YouTubeen.

26. toukokuuta Metallica esiintyi Hampurissa Saksassa ja esitti valtavalle yleisömäärälle muun muassa legendaarisen instrumentaalikappaleen The Call of Ktulu. Alun perin kappale löytyy Ride The Lightning -albumilta ja sen sävellyskrediiteissä on myös Dave Mustainen nimi. Mustaine sai potkut Metallicasta ennen ensimmäisen albumin julkaisua ja perusti lopulta Megadethin. 

Metallica saapuu Helsingin Olympiastadionille perjantaina 7. kesäkuuta ja sunnuntaina 9. kesäkuuta 2024

Näet esityksen The Call of Ktulusta alta tai tästä. 

Lue myös: Kaksi legendaa kehuivat Metallican parjattua St. Anger -albumia

Lue myös: Metallican laulaja ilmestyi The Rasmuksen bäkkärille - rumpali muistelee tilannetta

Kilpailut

Uusimmat