Kuva: AOP

Bruce Dickinson työstää uutta sooloalbumia

08.12.2015 14:00 - Reija Saarinen

Iron Maidenin nokkamiehen mukaan kirjoitustyö on jo puolessa välissä.

Bruce Dickinson on mies, joka tunnetaan parhaiten legendaarisen Iron Maidenin laulajana. Vaikka Maidenkin edelleen porskuttaa ja voi hyvin, on herra aikeissa julkaista oman soololevyn. Miehen mukaan kirjoitustyö on nyt puolivälissä.

Mies aikoo tulevalla Maiden kiertueella viettää aikaa myös uuden soolomateriaalin parissa.

- Aion ujuttaa sen jollain tavalla osaksi harjoituksia. Saatan jopa livahtaa hetkeksi pois paikalta, jotta voin kirjoittaa muutamia kappaleita, sillä levy on jo puoliksi valmis, mies kertoo.

Dickinsonin viimeisin soololevy on vuonna 2005 ilmestynyt Tyranny Of Souls.

Lähde: Metal Hammer

Kilpailut

Uusimmat