Kuva: AOP

Herra Ylppö menneisyydestään: "Nyt tiedän, mitä tarkoittaa sana trauma"

04.02.2016 12:50 - Reija Saarinen

Maj Karma julkaisee uuden levyn seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun Maj Karma jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Kaksi vuotta sitten puheet uudesta levystä kuitenkin alkoivat ja nyt. 5. helmikuuta, yhtye julkaisee Peltisydän-nimeä kantavan levyn.

Uusi levy ei tuottanut rokkareille ongelmia, sillä Herra Ylpön mukaan hemmetin hyvä kokonaisuus saatiin kasaan yllättävänkin helposti.

- Se oli itse asiassa erittäin helppoa. Tauon aikana kaikki oli vaikeaa, ankeaa ja hankalaa, mutta sitten kun homma lähti rullaamaan, niin kaikki sujui helposti. Kaikki kappaleet syntyivät melko nopealla aikataululla. Kaiken kaikkiaan se oli kivuton prosessi ja uskon, että se kuuluu levyltä, ettei yritetä todistella mitään, herra toteaa.

Tauko on myös saanut aikaan sen, että bändi on löytänyt itsestään menneisyydestä tuttuja juttuja.

- Me ollaan nyt löydetty se juttu, mikä oli silloin kun me oltiin parhaimmillaan. Ja varmaan soitetaan paremmin, kuin aikaisemmin, vaikka kyllä me tiukka bändi oltiin aiemminkin.

Henkinen pahoinvointi sai hakemaan apua

Herra Ylppö on puhunut hyvinkin avoimesti menneiden vuosien elämästä. Siihen kuuluivat olennaisena osana alkoholi ja irtosuhteet. Jossain vaiheessa henkinen hyvinvointi alkoi kuitenkin kärsiä ja mies päätti hakea apua.

- Siihen ajoi ennen kaikkea henkinen pahoinvointi. Menin terapiaan, että sain puhuttua niitä asioita. Kun huomaa, että on muuttunut ihan paskaksi jätkäksi, niin on pakko tehdä asialle jotain.

Vaikka asiat on käsitelty, ei niiden muisteleminen ole vieläkään mieluista puuhaa.

- Se aika oli täyttä painajaista. Vieläkin sen miettiminen on kamalaa. Tavallaan ymmärrän nyt, mitä tarkoittaa sana trauma.

Ahdinkoa ei siirretty levylle

Vaikka Ylpön elämässä on tapahtunut paljon, ei ahdistusta ja tuskaa ole siirretty musiikkiin. Syy tähän on selkeä, pelko.

- Pelkään, että jos kirjoitan siitä biisejä, niin se on sellaista hurskastelua, että ah, olen parantunut. Tai sitten se menee ruikuttamisen puolelle. Lähdin positiivisempaan näkökantaan. Kirjoitan humaaneista aiheista. Tälläkin levyllä mukana on ihmisyys ja jopa perhearvot, joka ei ehkä rock-musiikissa kuulosta kaikista seksikkäimmältä, mies naurahtaa.

Maj Karman Peltisydän julkaistaan 5.helmikuuta.

Kilpailut

Uusimmat