Kuva: Fotolia

Led Zeppelinin klassikkokappale plagiaatti? Yhtye oikeuden eteen toukokuussa

12.04.2016 12:50 - Iiro Myllymäki

Tuomarin mukaan Stairway To Heavenin alku muistuttaa liikaa Spirit-bändin aiemmin julkaistua kappaletta.

Led Zeppelinin laulaja Robert Plant ja kitaristi Jimmy Page joutuvat pian oikeuden eteen sointuvarkaudesta. Oikeudenkäynti on määrä käydä 10. toukokuuta.

Miehet joutuvat vastaamaan oikeudessa syytöksiin, joiden mukaan he varastivat Spirit-bändin Taurus-kappaleesta sointukierron kirjoittamaansa klassikkokappaleeseen Stairway to Heaven. Brittilehti The Guardianin mukaan oikeustoimiin ryhtymisestä päättänyt Los Angelesin alueen tuomari Gary Klausner kuulee kappaleissa myös ”sisällöllisiä samankaltaisuuksia”.

”On totta, että musiikissa käytetään runsaasti laskevaa, kromaattista sointukulkua, mutta näiden kahden kappaleen samankaltaisuudet ylittävät tuon perusrakenteen”, Klausner kirjoittaa päätöksessään.

Kanteen asiasta nosti alun perin Spirit-bändin edesmenneen kitaristin edunvalvoja Michael Skidmore. Skidmoren mukaan Page on saattanut saada inspiraation Stairway to Heavenin kirjoittamiseen, kun Led Zeppelin kiersi yhdessä Spiritin kanssa. Led Zeppelin on puolustautunut vetoamalla sointukierron tavanomaisuuteen. Heidän mielestään kyseiset soinnut eivät ansaitse tekijänoikeussuojaa.

Alla olevassa videossa eräs kitaransoittaja havainnollistaa kappaleiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia:

Lue myös: Laulajatähteä syytetään plagioinnista - kuuletko sinä samankaltaisuuden?

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat