Poisonblack: Japanin keikoilla on vähän outo meininki

07.06.2014 23:59 - Reija Saarinen

Radio City South Parkissa esiintyneen Poisonblackin mukaan Japanissa keikat ovat jopa hieman outoja.

Poisonblack on kiertänyt maailmaa paljon. Tästä syystä myös erilaisia keikkakokemuksia on miehille kertynyt suunnattoman suuri määrä. Erityisesti mieleen ovat kuitenkin painuneet Japanissa soitetut keikat.

- Japanissa keikoilla on aina paljon porukkaa ja meininki on hyvä, toteaa rumpali Tarmo Kanerva.

Suurin ero Japanin ja Suomen keikoilla on miesten mukaan yleisön käytös.

- Suomalaiset on keikalla yleensä päissään. Japanissa sen sijaan meininki on se, että kun biisi loppuu tulee taputukset ja kun avaa suunsa niin on aivan hiljaista. Jotenkin se on vähän outoo, kertoo laulaja Ville Laihiala.

Myös fanikulttuuri on Japanissa eri maata.

- Suomessa kukaan ei jaksa meiltä nimmaria odottaa, mutta siellä ne kyllä jaksaa jonottaa vaikka koko yön, että näkis edes jonkun. Suomessa ketään ei kiinnosta, miehet toteavat nauraen.

Kaikki Radio City South Parkista kirjoitetut jutut löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat