Kuva: bandai namco
“Ylistäkää Aurinkoa!” - Arvostelussa: Dark Souls: Remastered (PS4)
Vuodesta 2011 saakka pelaajien hermoja haastavuudellaan koetellut Dark Souls sai tässä kuussa odotetun Remastered versionsa. Onko se kaiken odotuksen arvoinen? Ei ole.
Dark Souls: Remasteredin ongelma piilee siinä, että se ei iske oikeastaan mitään uutta pöytään. Tiedostan toki, että kukaan ei tietysti sitä odotakaan, mutta siltikin pettymys hiipii puseroon, sillä rahastus haisee jokaisella pelatulla metrillä.
Ensinnäkään From Software ei ole vaivautunut korjaamaan edes niitä kaikkein pienimpiä bugeja ja glitchejä, jotka ovat vaivanneet Dark Soulsia jo vuodesta 2011 saakka. Bugit ovat kyllä kaikkien, vähintään pelin millintarkalla kammalla syynänneiden fanien tiedossa, mutta kehittäjät ovat menneet siitä missä aita on matalin ja päivittäneet ainoastaan hitusen pelin graafista antia. Esimerkiksi kaikki vanhat tavat tappaa bossit helpomman kaavan kautta, osittain jopa huijaamalla ja pelimoottorin rajoituksia sekä läsnäolevia glitchejä käyttämällä, ovat läsnä. “Remastered” on siis väärä sana kuvaamaan pienen kasvojenkohotuksen alleen saanutta takavuosien menestystuotetta, sillä se olisi vaatinut koodareilta vähän enemmän panostusta.
Jos onnistuu katsomaan From Softwaren laiskuuden ohitse, niin täytyy silti sanoa, että Dark Souls on mestaruusluokan näyte koukuttavasta pelistä. Dark Souls: Remastered ei muokkaa alkuperäisen pelin tunnelmaa millään tavalla, vaan perusasiat ovat kunnossa. Peli on kaikella hyvällä juuri niin kömpelö, hidas, ahdistava, haastava ja ennen kaikkea mystinen, kuin ennenkin, ja vanhojen luolastojen ja Lordranin raunioiden tutkiminen on aivan yhtä antoisaa.
Graafinen ilme ei remasteroitunakaan näytä enää tämän sukupolven videopelien veroiselta, mutta se ei haittaa. Ero alkuperäiseen peliin on kuitenkin ilmeinen. Nostalgian tunne on läsnä kaiken aikaa ja vaikka en pelisarjan tosifani olekaan, niin hihkun lapsenmielisestä innosta jokaisen pudotetun bossin jälkeen. Osa tästä innosta kumpuaa siitä faktasta, että en oikeastaan koskaan pelannut alkuperäistä peliä läpi asti, ja uusien alueiden tutkiminen ja haasteiden peittoaminen on siitä syystä minulle osittain neitseellinen kokemus.
Tuoreille Dark Souls pelaajille Remastered onkin varmasti sopiva annos pelaamisen kulttuuria. Dark Souls kuuluu kiistämättä 2010-luvun tärkeimpiin peleihin ja jos se jäi aikoinaan kokematta, mistä tahansa syystä, niin nyt on tilaisuus kokea se uusimman sukupolven konsoleilla. Alkuvaikeuksien ja nopean yritys-erehdys oppimiskaavalla toimivan kuolemamaratonin jälkeen Dark Souls antaa enemmän kuin ottaa.
Alkuperäisen version omistavilla PC-pelaajille en tosin voi Remasteredia suositella, ainakaan pelkästään graafisen päivityksen vuoksi, sillä siinä missä konsolipelaajat ja SoulsBorne-pelien tuskaiseen oppimiskaavaan vielä perehtymättömät saavat muutamalla kympillä ihan kelvon graafisen uudistuksen kokeneen paketin kouraansa, PC-pelaajien ei tarvitse vaivautua; Samanlaisen “remasteroinnin” saa aikaiseksi täysin ilmaisella ja jokaisen alkuperäisen pelin omistavan tuntemalla DSFix modilla. Tietysti jos modaaminen ja epävirallisten korjausten käyttö ei nappaa, niin Dark Souls: Remastered on sinulle rahanarvoinen uudistus.
Eräs remasteroidun version puolesta puhuva seikka on tietysti PvP, joka on olennainen osa Dark Souls kokemusta. Uudelleen julkaisun myötä PvP-serverit on laitettu taas iskuun ja maailmaan tunkeutuvat toiset pelaajat ovat jälleen läsnä “vanhojen kunnon aikojen” malliin. Jos PvP ei nappaa laisinkaan, niin peliä pystyy toki pelaamaan myös offline-moodissa, jolloin maailmaan tunkeutuvat gänkkijät loistavat poissaolollaan. Kääntöpuolena tietysti myös muiden pelaajien kutsuminen apuvoimiksi on mahdotonta.
Loppujen lopuksi Dark Souls: Remastered on siis periaatteessa vain kohtuuhintainen maksullinen päivitys, joka ei korjaa virheitä ja jonka suurin valttikortti on koettu ensimmäisen kerran jo seitsemän vuotta sitten. Se ei iske mitään uutta pöytään Dark Souls veteraaneille, mutta uusille pelaajille kyllä senkin edestä.
