Kuva: Capcom

Täydellisyyttä hipovaa selviytymiskauhua - Arvostelussa Resident Evil 2 Remake (PS4)

26.01.2019 10:15 - Henri Laukka / henri.laukka@bauermedia.fi

Legendaarisen, vuonna 1998 julkaistun, Resident Evil 2:n Remake iskeytyy jo tammikuussa pöytään vahvana Vuoden Peli ehdokkaana.

Raccoon City joutuu jälleen 21 vuoden tauon jälkeen Zombie-invaasion kouriin pelisarjan suosituimpiin kuuluvan Resident Evil 2 Remaken myötä. Uudelleen rakennettu peli alkaa samalla tavalla kuin vuonna 1998 julkaistu esi-isänsä. Leon Kennedy saapuu Raccoon Cityn kaupunkiin tarkoituksenaan aloittaa uransa kaupungin poliisivoimissa. Claire Redfield puolestaan on tullut kaupunkiin etsimään veljeään, pelisarjan ensimmäisestä osasta sekä tuoreemmasta Resident Evil 7:sta tuttua protagonistia Chris Redfieldiä. Kaupunki on sankariemme saapuessa jo aika pitkälle menetetty tapaus ja poliisilaitokselle suuntaava kaksikko joutuu tahtomattaan eroon toisistaan ja keskelle selviytymistaistelua.

Heti kättelyssä pelaajalle selviää, että Capcomin asialleen vihkiytyneet ja Umbrella korporaation historiasta perillä olevat koodarit ovat tehneet loistavaa työtä pelin uuden tulemisen mahdollistamiseksi ja perinteiden vaalimiseksi. Kamerakulma on toki vaihtunut vanhasta lukitusta isometrisestä kamerakulmasta Resident Evil 4 -pelistä tutumpaan olan takaa kuvattuun muotoon, mutta se vain parantaa peliteknistä sujuvuutta eikä muserra nostalgiannälkäisten selviytyjien odotuksia.

(kuva: Capcom)

Pelimekaanisesti tähtääminen ja zombien lahtaaminen on haastavaa puuhaa. Pelaajahahmoa kohti hortoilevat möröt liikkuvat nykien ja hitaasti laahustaen, mutta niiden haavoittuvin kohta, eli pää, saattaa keinahtaa äkkiarvaamatta pois tähtäimen kohdalta, jolloin luoti viuhahtaa ohi. Kaiken lisäksi pelin zombiet ovat esi-isiään reippaasti kestävämpiä ja saattavat ottaa kuuppaansa kahdeksankin luotia ennen kaatumistaan, minkä jälkeen ne nousevat useimmiten takaisin ylös masentuneesti voihkaisten ja aloittavat taas lähestymisensä. Jopa kaksi vastaan raahustavaa zombieta tuntuu haasteelta, sillä Raccoon Cityn maastoon ei ole viljelty ammuksia nimeksikään, joten ne ovat kaiken aikaa lopussa. Licker-vihollisen kohdatessaan pelaaja ottaa mielellään jalat alleen, kääntyy kannoillaan palaa edelliseen huoneeseen vetämään henkeä, laskemaan ammuksia ja punnitsemaan taktisia kuvioita.

Resident Evil 2 Remake palauttaakin tältä osin sarjan lähemmäksi juuriaan, simuloiden hetkittäin todellista selviytymiskauhua. Veitset lahoavat liiallisen käytön jälkeen ja zombielaumoja kaitsemaan tarkoitetut valo- ja käsikranaatit ovat kovassa käytössä, mutta sopivan harvinaista herkkua. Toki järeämpien aseiden löytyessä vihollisten päät räjähtelevät ja ruumiit syttyvät liekkeihin, mutta mitään Michael Bay -tyyppistä toimintaa peliltä on turha odottaa. Pelon ilmapiiri ja painostavuus on Resident Evil 2 Remakessa läsnä kaiken aikaa. Ympäristön hyytävät yksityiskohdat ja vihollisten kestävyys pitävät siitä pääasiassa huolen. Yllättäviä tapahtumia riittää ja ajoittaiset säikäytyskohdat tulevat oikeasti puskista. Peli on toiminnallisesti ja tunnelmallisesti täydellisen mukaansatempaava kokonaisuus.

(kuva: Capcom)

Pelillä on toki myös omat demoninsa, joiden päihittämisessä se ei valitettavasti onnistu. Ensinnäkin Japanista Englanniksi käännetyt repliikit ovat kautta linjan myötähäpeällä kyllästettyä kliseistä huttua. Ääninäyttelijät eivät lisäksi suoriudu työstään läheskään niin hyvin, kuin tämän budjetin peliltä voisi odottaa, olkoonkin, että käsikirjoituksen laatu saa arvosanakseen enintään välttävän. Tämä on toki ollut enemmän tai vähemmän normi lähes kaikissa Japanista länsimaihin tuoduissa ja Lontooksi käännetyissä peleissä, mutta Capcomin edellinen Resident Evil tuotos asetti riman jo niin hyvälle tasolle, että on sääli, että RE2 taantuu negatiivisella tavalla juurtuneiden perinteiden tasolle.

Lisäksi peli kierrättää japanilaisen kauhuselviytymisgenren kliseisimpiä kliseitä kautta linjan. Mukana ovat niin mutanttikasvit, jättiläisalligaattorit kuin myös pelaajaa ahdistavasti stalkkaavat tuhoutumattomat pomovihollisetkin. Jälkimmäisiä jopa kaksin kappalein. Puzzlejen puolella kaikki on oikeastaan peruskauraa. En oikeasti osaa edes laskea kuinka monessa genren pelissä kiikutetaan eri huoneista löytyvät pyöreät sinetit tai mitalit patsaan jaloissa odottavaan jalustaan, että saadaan pelin etenemisen kannalta välttämätön salainen tunneli avattua. Olisin kaivannut jotain tuoreempaa ja innovatiivisempaa lähestymistapaa, mutta ei peliä voi ainakaan syyttää siitä, että se poikkeaisi liiaksi alkuperäisen RE2:n perinnöstä.

(kuva: Capcom)

Pituudeltaan teos on keskivertoa tasoa, enkä päässyt ensimmäisellä noin seitsemän tuntia kestävällä läpipeluukerralla ainakaan tylsistymään. Peli on rytmitetty hyvin, kenttäsuunnittelu pätevää ja vihollisten vaikeutuskäyrä sopivalla tasolla. Toimintaa on koko ajan eikä turhaa hortoilua tule harrastettua ainakaan genren veteraanien toimesta. Pelaaja saa luonnollisesti alussa valita kummalla hahmoista haluaa pelata. Sisällöltään Clairen ja Leonin kampanjat eroavat toisistaan ainakin jossain määrin. Claire saa esimerkiksi omassa tarinassaan suojeltavakseen pienen Sherry Birkin nimisen tytön, kun taas Leonin aisaparina häärää Ada Wong niminen mysteerinainen. Eroja on lisäksi hahmojen aseistuksessa sekä vihollisten sijoittelussa, mutta pääasiassa juoni kulkee molemmilla samoja latuja.

Pelin läpäistyä aukeaa lisäksi niin sanottu ”2nd Story” -moodi, jossa pääsee pelaamaan tarinan läpi toisen, vielä pelaamattoman hahmon näkökulmasta. Näin oli jo vuonna 1998, joten perinteet ovat tässäkin vahvasti tapetilla. Uudelleenpeluuarvoa siis riittää ja jokaisen läpipeluukerran jälkeen aukeaa myös vaihtoehtoisia asuja hahmojen käyttöön. Tarpeeksi pelattuaan pelaaja pääsee myös astumaan ainakin huhujen ja netistä löytyvien pelivideoiden mukaan Raccoon Cityssä mellastavien erikoisjoukkojen sotilaan, Hunkin, saappaisiin.

Loppukaneettina voisin sanoa, että Resident Evil 2 Remake on täydellinen esimerkki siitä, miten vanhan ja muistorikkaan pelikokemuksen saa muutettua nykyaikaiseksi ja erinomaisen toimivaksi kokonaisuudeksi. Nostalgian tuulahduksistaan huolimatta peli seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja pitää niin vanhan koulukunnan fanit kuin uuden äärellä olevatkin otteessaan alusta loppuun saakka. Peli tulee kaikkien, siis ihan kaikkien, yllätykseksi lähes varmasti kisaamaan Vuoden Peli -palkinnoista.

(kuva: Capcom)

Resident Evil 2 Remake on julkaistu Playstation 4 ja Xbox One konsoleille sekä PC:lle 25. tammikuuta 2019.

Lue myös: Hetken virtuaalihuumaa - Testissä: PlayStation VR -laitteisto

Kilpailut

Uusimmat