Kuva: Bethesda

Kaksin kappalein natseja vastaan - Arvostelussa: Wolfenstein: Youngblood (PC)

12.08.2019 16:15 - Henri Laukka

Wolfenstein: Youngblood on kaksinpelinä hauskaa viihdettä, mutta sen yksinpelimoodi ei jaksa kiinnostaa tippaakaan.

B.J. Blazkowicz on täällä taas! Kunnes ei sitten olekaan! Wolfenstein-pelisarjan ja samalla koko videopelihistorian vähintään Top 3 äijämäisin pelihahmo katoaa mystisesti kotitilaltaan. Onneksi miehen antifasistiseen nuhteeseen kasvatetut kaksostytöt Jess ja Soph ottavat nopeasti tilanteen haltuun ja matkustavat Pariisiin isukkiaan etsimään. Seuraa sarja räjähdyksiä ja toimintakliseitä, jonka jälkeen kaikki on taas hyvin. Ennen sitä seuraavaksi iskevää katastrofia.

Bethesdan julkaisema Wolfenstein: Youngblood on taattua Wolfenstein-viihdettä, niin hyvässä kuin pahassakin. Vastikään varsinaisen pelisarjan tuoreimman The New Colossusksen läpipelanneena homma kulkee spin-offiksikin mielletyssä Youngbloodissa vähän turhankin tuttuja latuja. Pariisia ei ole kaupunkina tuotu esille millään tavalla erilaisena ympäristönä, kuin esimerkiksi Berliini oli. Natsien rakennelmat ja kaupunkimiljöö ylipäätään on täysin samanlaista kampetta, eikä pelistä löydy yhtäkään ikonisen ranskalaiskaupungin tunnettua maamerkkiä.

(kuva: Bethesda)

Peli eroaa uudemmista Wolfensteinsarjalaisista siinä mielessä, että se pyrkii nojaamaan vahvasti kahden pelaajan yhteistyömoodiin. Jopa siinä määrin, että Bethesda on mahdollistanut koko kampanjan läpipelaamisen niin, että ainoastaan toinen pelaajista omistaa pelin kokoversion. Tämä tosin vaatii kymmenen euroa kalliimman Deluxe-version hankinnan, jonka mukana tulee erillinen ”Buddy Pass”-moodi. Tässä tapauksessa kaveri, joka ei ole hankkinut peliä itselleen, lataa koneelleen pelin Trial-version, jonka jälkeen pelin koko kampanja on co-op-pelaajien pelattavana. Valitettavasti vain pelin co-op-mekaniikat ovat varsin vähäisessä käytössä ja rajoittuvat ainoastaan pelimaailmasta löytyvien ovien avaamiseen yhteistyössä.

Tästä huolimatta kaksinpelinä natseja turpaan vetäessä ei voi tuntea muuta, kuin viihtyvänsä pelin äärellä. Itsenäisesti ajattelevan ja toimivan IRL-pelikaverin kanssa pelatessa homma on oikeasti hauskaa ja pelin netkoodi tuntuu pyörivän sulavasti ja ilman pahempia yskähdyksiä. Siinä piilekin Youngbloodin suurin heikkous; soolotessa pelin kakkoshahmon ottaa nimittäin haltuunsa tietokone, joka ei omaa kovinkaan suuria hoksottimia ja jonka kanssa pelin kampanjan pelaaminen on kovin kuivaa touhua. Yksinpelinä Youngblood ei siis kanna kovinkaan pitkälle siitä huolimatta, että natsien kurmottaminen on jo silkkana ajatuksena varsin kiinnostavaa touhua. Sattumanvaraisten pelaajien kanssa on myös mahdollista lyöttäytyä yksiin, mutta itselläni oli koko läpipeluun ajan mahdollisuus pelata ystävän kanssa, joten en edes yrittänyt.

(kuva: Bethesda)

Tarinallisesti peli kulkee samoja latuja kuin edeltäjänsäkin. Natsit ovat pahoja, niitä pitää rangaista julmasti, verisesti ja väkivaltaisesti. Ja niin myös tapahtuu! Hurmetta ja väkivallan vääntämistä vitsikkääksi menoksi riittää niin välianimaatioissa, kuin varsinaisessa pelissäkin. Vitsikkyys on tosin pääasiassa väkinäistä ja mitään sanomatonta huttua, jota väännetään kaksostyttöjen samankaltaisuudesta (mutta silti erilaisuudesta), sekä siitä miten natsismi on niin kovin väärin (mitä se tietysti onkin). Pelin tarinallinen huipennus on alusta lähtien arvattavissa niin sanotusta twististä huolimatta, eikä juoni pääse siis missään vaiheessa varsinaisesti yllättämään.

Pelillisesti Youngblood on todella suoraviivainen ja maisemien vaihdosta lukuun ottamatta itseään toistava kampe. Pelaaja kohtaa natsiryhmän, rynnii vihollisten keskelle pyssyt paukkuen, aiheuttaa hälytyksen ja tappaa kaikki. Pelin hiippailuelementti ja siihen kytketty erikseen taitopuusta löytyvä häivesuoja on täysi turhake, sillä hälytys laukeaa jossain vaiheessa joka tapauksessa. Vihollisten kuoltua edetään alueella taas vähän eteenpäin, kunnes seuraava vihollislauma saa turpaansa. Youngblood on siis puhdasverinen räiskintä eikä sitä voi muuksi sanoa.

(kuva: Bethesda)

Asekavalkadi on myöskin sama vanha tuttu mitä on puskettu räiskintäpeleihin aikojen alusta asti. Löytyy pistoolia, rynkkyä ja haulikkoa sekä myöhemmässä vaiheessa peliä myös raskaamman osaston tykkejä. Aseita päivittämällä ne tekevät vihollisiin enemmän vahinkoa, mitä ei tosin myöhemmässä vaiheessa edes huomaa vihollisten muuttuessa kovemmiksi ja kestävämmiksi roboteiksi, joita saa toisinaan ampua ammusvarastot tyhjiksi ennen kuin ne kaatuvat. Aseita voi päivittää joko pelimaailmasta löytyvillä hopeakolikoilla tai sitten pelin sisäisestä kaupasta ostettavilla kultaharkoilla. Erilaisilla rahamuodoilla voi tietysti myös ostaa kosmettisia esineitä, jotka muokkaavat aseiden ja pelaajan ulkonäköä. Kauppapaikasta löytyy myös statseja ja pelaajan saamien kokemuspisteiden määrää kasvattavia boostereita, sillä eihän Bethesdan peli olisi Bethesdan peli ilman puhtaaseen tuottoon pyrkivää pelinsisäistä kauppaa.

Pelille on myös pyritty rakentamaan ”live service”-muotoista endgamea päivittäisten ja viikottaisten suoritettavien tehtävien muodossa, mutta en rehellisesti sanottuna usko, että kukaan pelaa peliä viikko toisensa jälkeen leveliä kartuttaen ja rahaa keräten. Kerran läpäistyään peli on jo nähty, eivätkä lyhyet ”tapa 20 robottia” -tyyliset askareet saa palaamaan enää pelin pariin. Tulevista DLC-kuvioista ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa, mutta eiköhän Bethesda tule jotain sen suuntaista vääntämään.

Wolfenstein: Youngblood on kaksinpelinä hauskaa viihdettä, mutta sen yksinpelimoodi ei jaksa kiinnostaa tippaakaan. Peli on siis parhaimmillaan kaverin kanssa pelattuna, eikä se onneksi ole edes täysihintainen peli. Kolmella kympillä irtoava peli tarjoilee noin kymmeneksi tunniksi tekemistä. Pahaksi onneksi kaverin kanssa pelaaminen vaatii joko molemmille oman pelin tai sitten toiselle neljän kympin hintaisen Deluxe Editionin.

Wolfenstein Youngblood julkaistiin PC:lle, PS4:lle sekä Xbox Onelle 25. heinäkuuta.

Lue myös: Lovecraftin jalanjäljissä - Arvostelussa: The Sinking City (PC)

Lue myös: Kaaoksen verenhimoisia voimia vastaan - Arvostelussa: Warhammer: Chaosbane (PC)

Kilpailut

Uusimmat