Kuva: YouTube / Netflix

Netflix julkaisee erikoisesta menestyspelistä animaatiosarjan - trailerilla valtava suosio

20.01.2022 08:15 - Lauri Kujanpää

Cuphead-niminen videopeli on myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita.

Vuonna 2017 Cuphead-niminen peli nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi myymällä miljoonia kappaleita eri pelikonsoleille. Kyseisessä tasohyppelypelissä selviydytään erilaisista maailmoista ja taistellaan hurjia vihollisia vastaan. Erikoisen pelistä tekee varsinkin se, että se on saanut inspiraationsa vanhoista animaatioelokuvista.

Nyt pelisarjan fanit ovat saaneet iloisia uutisia, sillä Cupheadista julkaistaan Netflix-sarja 18. helmikuuta. Sarjassa seurataan itse nimikkohahmon Cupheadin sekä tämän veljen Mugmanin seikkailuja.

The Cuphead Show -sarjasta on nyt myös julkaistu traileri, joka on kerännyt päivässä yli miljoona katselukertaa sekä valtavan määrän kommentteja. Tuhannet ihmiset ovat julkistuksesta innoissaan.

"Tuleeko tästä kaikkien aikojen sarja? Peli oli niin mahtava", kehuu eräs YouTube-palvelussa.

"En tiedä, odotanko enemmän sarjaa vai sarjan soundtrackia", pohtii toinen.

"Toivotaan, että mahdollisimman moni pelistä tuttu hahmo löytää tiensä sarjaan. Nautin tuosta animaatiotyylistä niin paljon", kommentoi kolmas.

Näet trailerin alta.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Netflixin jännittävä scifi-sarja herätti katsojien mielenkiinnon - "Näyttää pirun hyvältä"

Lue myös: Netflixin korealaiskauhulle ei todennäköisesti ole luvassa loppua: "Aiomme pysyä tahdissa"

Kilpailut

Uusimmat